Katsoin tänään vahingossa Ylen aamua ja siellähän taas nainen haastatteli kahta naista. Puulaakisarjan "tutkijoita", jotka toistelivat koko ajan laitaoikeistoa.

Theodora Helimäellä oli pissistyyppinen lävistys huulessaan ja hän oli meikannut itsensä kirgisialaisen huoran näköiseksi. Kyllä, keskustelin joskus sellaisen kanssa Pietarin baarissa. Theodora tutkii informaatiovaikuttamista vaaleihin ja oli aivan Putinin malliin käsittänyt oikein antamansa väärän informaation tärkeyden.

Laitaoikeisto oli joka lauseessa monta kertaa kaikilla ja sen vaarallisuutta toisteltiin. Theodora- pissis sentään totesi, ettei persut ole laitaoikeistoa, mutta oli keksinyt heidän olevan äärikonservatiiveja.

Nyt on Ylen mukaan kiire tunnustaa Palestiina, mutta silloinhan pitäisi perua Israelin tunnustus, koska arabit vaativat Palestiinaa Israelin paikalle, eivätkä sen pilvivaltion tunnustaneet Espanja, Irlanti ja Norjakaan ole muuta paikkaa osoittaneet.

Arabeilla on 620 kertaa enemmän maata kuin juutalaisilla, joten ne voisivat aivan hyvin asuttaa samaa kieltä puhuvat ja samaa kuuta ulvovat muutama miljoona palestiinalaista. Jordaniassa jo yli 70% väestöstä on palestiinalaisia, joten siinä se valtio olisi jo valmiina.

Sen sijaan 35 miljoonalle kurdille ei kukaan vaadi omaa valtiota, vaikka niillä on jo erittäin hyvin toimivat ja kaikille turvalliset alueet Irakissa ja Syyriassa.

Trump tapatti Iranin vallankumouskaartia johtaneen kenraali Qassim Suleimanin ja epäilen Israelin tehneen välillisesti saman Iranin presidentti Raisille. Vanhassa kopterissa oli kuitenkin varmasti GPS- laitteet viimeisen päälle, mutta läheisestä Israelin tukikohdasta pikkusen ohjailtiin murhamiehen viimeistä lentoa. Muutama vuosi sitten Iran yritti laukaista satelliitiin avaruuteen, mutta Israel hakkeroi raketin ohjauksen ja pani sen tekemääm Daavidin tähteä Tehranin taivaalle.

Israel tappoi Iranin korkeimmat sotilasjohtajat Damaskoksessa, Raisi putosi Helvettiin ja ajatolla Khamenei on on jo ikivanha. Iranin pappisvalta saattaa ihan hyvin sortua nyt, koska ääri- islamin kannatus ei ole läheskään niin suurta kuin kuvista näyttää. Se olisi siunaus koko maailmalle ja varsinkin Lähi- idässä päästäisiin harjoittelemaan rauhanomasita rinnakkaiseloa.