Kevään etenemisen myötä ovat myös mopot ja skootterit ilmestyneet jälleen katukuvaan ja sehän on aivan erityisen positiivinen asia. Noita mopoilevia poikia ja tyttöjä katsellessa muistan omasta kaukaisesta nuoruudestani, kuinka valtavan vapauden hurman mopolla liikkuessa pääsi kokemaan.


Kiinassa ja muuallakin on jo ajat sitten kehitetty loistavia sähköskoottereita, mopoja ja polkupyöriä, mutta ilmeisesti taas jonkin kummallisen vihreän veron avulla niiden hinta pidetään keinotekoisen korkealla. Näiden vehkeiden äänettömyyden sanotaan vaarantavan jalankulkijoiden turvallisuuden, mutta se nyt on mitätön tekninen ongelma ratkaistavaksi.


Aikoinaan sotainvalidit olivat ahkerimpia mopoilijoita ja heidän  mopohankintojaan ilmeisesti tuettiin valtion varoista. Se sopisi hyvin nykypäivänkin vanhuksille, vaikka näyttääkin siltä kuin heiltä päinvastoin vietäisiin tuhkatkin pesästä.


Olin pari kesää sitten muutamia päiviä auttamassa muutossa erästä yli 80 -vuotiasta papparaista. Tämän miehen jalat olivat jo niin huonossa kunnossa, että hän suoritti kauppareissunsakin polkupyörällä. Kesät, talvet, ympäri vuoden ja näin hänet veivaamassa polkupyörällä myös yli -20 asteen pakkasilla. Tämän vanhan liiton miehen kanssa kävimme vilkasta keskustelua kaikista mahdollisista asioista, sillä hän oli laajalti maailmaa nähnyt herrasmies.

 

Kerran puhuimme vanhenemisesta ja tiedustelin kautta rantain onko hän ottanut selvää vanhusten kotipalveluista, koska jossain vaiheessahan jalat eivät enää kanna edes polkupyörälle asti. ”Kaikkea on ajateltu”, vastasi mies ja vilautti minulle yöpöydän laatikostaan pitkäpiippuista Mauseria.


Oma sotaveteraani- enonikin riitautui aikoinaan pohjoisessa koko sukunsa ja perheensä kanssa ja muutti etelään viettämään yksinäistä vanhuuttaan. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä enää kenenkään kanssa, joten hän järjesti omat hautajaisensakin etukäteen. Osti arkun, maksoi hautauskulut ja kaikkea mitä tuohon viimeiseen reissuun nyt kuuluu. Kertoili sitten muikeasti hymyillen kuinka hienoa on, kun Hautaustoimistolta tulee joulukortti, jossa oikein nimeltä mainiten toivotetaan Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.


Meille rakennustyöläisille kesä muuttaa työolot täydellisesti. Runsasluminen ja kylmä viime talvi oli todella pirullinen kokemus vasta monttuvaiheessa olevalla työmaalla ja lisäksi siellä riehui ilmeisesti jonkun iivanan Siperiasta tuoma ja mammuteilla harjoitellut keuhkovirus, koska se kaatoi meidän kaltaisiamme sonnejakin harvinaisen paljon. Itsekin olin todetun keuhkokuumeen vuoksi 4 päivää sairaslomalla, kun taas eräs toimiston lämmössä lymyilevä insinööri oli saman diagnoosin jälkeen 2 viikkoa lomilla. Oliko nuori naislääkäri tosiaan noin luokkatietoinen, vai päättelikö jo ulkonäöstä kuka kestää mitäkin.


Pakkasesta tuli mieleeni vielä eräs nuoruudenkokemus Lapista. Olin 17- vuotiaana saapumassa jostain etelän kaupungista kotiseuduilleni pohjoiseen ja minun piti myöhään illalla vaihtaa linja- autoa noin 100 kilometrin päässä kotikylästäni. Kävelin -25 asteen pakkasessa tuota kilometrien pituista vieraan kirkonkylän raittia onnikkaa odotellen, kunnes viimein tajusin sen pirulaisen jo menneen. Rahattomana ja nälissäni katselin viimeisen katuvalon takana häämöttävää mustaa metsää, missä tiesin Viikatemiehen jo odottavan.

 

Silloin muuten täysin autiota kylänraittia viuhtoi tulemaan keski- ikäinen nainen, joka kyseli jo kaukaa mihin olen näin myöhään menossa. “Tuokin helvetin huuhkaja vielä”, kiroilin mielessäni, mutta kerroin kuitenkin. “Et sie ennää mihinkhään pääse, lähet meile yöksi”, vastasi nainen ja viittasi kädellä kotiinsa päin. Siellä hän pani ikäiseni pojat heti ulkosaunaa lämmittämään ja taivaallisista löylyistä palattuani olikin jo notkuva ruokapöytä katettuna. Talon teini- ikäinen tytär ei ollut kotona, joten minua ei laitettu vielä hänen viereensä makaamaan. Isäntääkään en tosin nähnyt, muta ehkä olisi silti ollut jo vähän liioittelua pyrkiä emännän viereen nukkumaan.

 

Tapaus kuvaa kuitenkin hyvin lappilaista vieraanvaraisuutta ja välittömyyttä ja olen myöhemmässä elämässäni sitä hyvin usein lämmöllä muistellut.