Katsoin Teemalta mielenkiintoisen dokumentin Kiinan viimeisen keisarin Pu Yin elämästä. Tämä Pu Yi syntyi jo keisariksi (vrt Paavo Lipponen) ja hallitsi lapsikeisarina muutaman lyhyen ajanjakson viime vuosisadan alun myrskyisässä Kiinassa. Viimeiset keisarivuotensa hän oli Japanin nukkehallitsija Mantsuriassa toisen maailmansodan aikana.


Tuossa ei ollut mitään uutta ja mielenkiintoista, mutta Pu Yin elämä sodan jälkeen olikin jo sympaattinen menestystarina. Hän vietti 10 vuotta Kiinan kommunistien vankilassa, missä tämä täysin avuton mies oppi tekemään erilaisia ruumiillisia töitä ja missä hänelle opetettiin uutta yhteiskuntaoppia. Hän kun oli viettänyt nuoruutensa tuhansien eunukkipalvelijoiden ympäröimänä palatsissa, eikä osannut tehdä mitään käsillään. Eikä ilmeisesti muillakaan ruumiinosillaan, koska kaikki hänen neljä vaimoaan olivat lähteneet oma-aloitteisesti lätkimään.


Tunnustamiensa sotarikosten vuoksi hän odotti varmaa teloitusta, mutta yllättäen Maon johtamat Kiinan kommunistit päättivät armahtaa hänet. Näin hän pääsi aloittamaan uuden elämän aivan tavallisena kansalaisena. Pu Yi toimi puutarhurina, valittiin Kiinan epäviralliseen senaattiin, otti vielä viidennen vaimonkin ja eli onnellisena elämänsä loppuun asti.


Tästä ohjelmasta muistui mieleeni, kuinka jokin aika sitten jouduin kuuntelemaan erään suomalaisen nuoren miehen puhelinkeskustelua. Tämä mies oli ehkä parikymppinen iältään, isokokoinen ja kaikin puolin terveen näköinen, mutta kuitenkin hän jollain tavalla näytti ja etenkin kuulosti jättiläisvauvalta.


Ilmeisesti jollekin sukulaiselleen hän valitti lähes puolen tunnin ajan omaa elämäntilannettaan. Ilman keskeytyksiä ja selvästi hän oli vetäissyt tuon liturgian lukemattomia kertoja aiemminkin. Hän kertoi syövänsä masennuslääkkeitä ja elävänsä sosiaalituella. Kukaan ei halunnut uskoa, että hänellä yksinasuvana voi mennä ruokaan 400 euroa kuukaudessa ja kuinka hän ei joskus kokonaiseen viikkoon jaksa edes ulkona käydä.


Suomessa jo yli 700 000 ihmistä syö masennuslääkkeitä ja ilmeisesti yhä useammin he ovat tällaisia tapauksia. Hyvää tarkoittavien yh-äitien pilalle  paapomia poikia, jotka eivät ole koskaan kokeilleet rajojaan. Luulevat kuolevansa nälkään, jos eivät saa pizzaa kolmen tunnin välein, vaikka ihminen selviää aivan hyvin viikon syömättä mitään. Olen kokeillut. Janipetteri, toi on kauheen vaarallista, huudetaan heti, jos pieni poika ottaa kepin käteensä tai aidalle kiipeää. Ja työnnetään nukkea tytöksi puetun pojan käteen. Pääkaupunkiseudulla on poikien perinteinen kalastusharrastuskin tehty mahdottomaksi, luonto on vain ihmettelyä varten.


Rakennustyömailla ei enää näe nuoria suomalaisia miehiä, koska he haluavat mieluummin tietokonetta näprätä tai ajella trukkia lämpöisissä varastoissa. Vaikka nimenomaan rakennustyömaat ovat viimeisiä paikkoja missä voi työn ohessa ja suhteellisen nopeasti oppia uuden ammatin. Ammattiarmeijaan siirtyminen ja varusmiespalveluksen poistaminen saa nuorisomme lopullisesti lässähtämään, joten sitä kannattaa miettiä tältäkin kannalta.

 

Suhteellisen lyhyellä kurileirillä tuokin mainitsemani nuori mies voitaisiin saada vielä  ryhdistäytymään ja Pu Yin tapaan hänellä olisi mahdollisuus terveeseen ja työteliääseen elämään.