Tämä kirjoitukseni kuuluu jo aikaisemmin aloittamaani sarjaan Minä, Olli ja orVokki, jossa kerron naapuriini täysin yllättäen tulleesta isosta vastaanottokeskuksesta.

Ensin sen tulo herätti kauhistusta tämän yhden tien varrella sijaitsevan kylämäisen yhteisömme asukkaissa, mutta nyt onkin jo ihastus tullut kauhistuksen sijalle. Nimittäin ainakin ensimmäisen valmistuneen talon asukkaat ovat kaikki Ukrainan lapsia ja naisia.

Viiden vuoden asumisen jälkeen minä tunnen tai tunnistan jo lähes kaikki alueen asukkaat, koska moikkaan ja puhuttelen kaikkia koiranulkoiluttajia ja varsinkin bussipysäkillä samaan aikaan seisovia.

Pari päivää sitten pysäkillä seisoi nuori nainen, jota epäilin heti ukrainalaiseksi. Kysyin malliksi jotain suomeksi, mutta hänen leviteltyään hymyillen käsiään iskin salaisen Tarzan- venäjäni pöytään. Ukrainan kielessähän yli 60% sanoista on samoja kuin venäjässä ja yleensä he osaavat venäjää muutenkin.

Nainen oli siitä aivan ihastunut, mutta huomattuaan kielitaitoni rajallisuuden hän kaivoi kännykkänsä esiin. Siinä hänellä oli asennettuna aivan loistava puheen käännösohjelma, jossa vuorotellen puhumalla saimme kumpikin näytölle omankielisen tekstin. Nainen käytteli sitä valtavan nopeasti, koska kielen vaihtaminen sujui vain yhdellä näpäytyksellä.

Pyysin häneltä asennusohjeita omaan kännykkääni, mutta sen oli asentanut hänen Ukrainaan jäänyt miehensä, eikä hän siis itsekään sitä osannut. Joku lukija voi mahdollisesti toimittaa minulle helpot ohjeet sellaisen tekemiseen, koska itselläni tahtoo aina mennä hermot näiden uusien vempeleiden kanssa?

Tämä Nadja (nimi muutettu) kiitteli tietysti ukrainalaisten tapaan Suomea ja suomalaisia, mutta hänen säteilevään onnellisuuteensa oli myös eräs pätevä syy.

Hän oli tullut Suomeen kaksi kuukautta sitten 2- vuotiaan poikansa kanssa. Pojalla oli Ukrainassa todettu luusyöpä olkapäässä, jota siellä ei kuitenkaan voitu parantaa. Olisiko leikkaus ollut tolkuttoman kallis, vai olivatko sitten sadat tuhannet sodassa haavoittuneet tukkineet terveydenhoidon? En kysynyt. Perheen kotikaupunki oli muuten aivan rintaman välittömässä läheisyydessä ja jatkuvien pommitusten alaisena.

Poika oli kuitenkin jo leikattu Suomessa ja hänelle oli asennettu jonkinlainen implantti olkapäähän. Nadjan mukaan kaikki oli nyt hyvin ja hän tosiaan aivan säteili onnesta. Tunsin itsekin iloa asiasta, eikä tullut mieleenkään kertoa kepun kaksikätiseksi rosvoksi paljastuneesta sotesta tai vuokralääkärien pohjattomasta ahneudesta.

Tässä korostui kuitenkin taas oikeiden pakolaisten ja turvapaikkaturistien huikea ero. Vuonna 2015 tulleille nuorille muslimimiehille varattiin tuhansia ja tuhansia aikoja yksityisille hammaslääkäriasemille, joista ajoista ne jättivät jopa puolet käyttämättä. Olen nähnyt lehdissä kahden hammaslääkäriaseman johtajan kauhistelevan noin järkyttävää tuhlausta. Heillehän maksetaan kuitenkin ajoista, tuli asiakas tai ei.