Aivan oikein, tuollaisesta otsikosta saatetaan nykyään antaa vankeustuomio ja koko blogi voidaan poistaa. Joku voi laittaa siitä linkin Facebookin ja saa vähintään kuukauden bannin, mutta todennäköisesti ikuisiksi ajoiksi porttikiellon sinne ja Twitteriin.

Mutta jos nainen kirjoittaa otsikolla Myrkyllinen mieheys vie naisilta tilaa ja jopa tappaa, niin hän on sananvapauden ja demokratian sankarillinen puolustaja. Kuten Voima- lehdessä kirjoittaa Ilona Iida Siimes hyvin sekavassa artikkelissaan. Hänen mielestään on aivan kauhistuttavaa, että Frank Sinatra oli suosinut aina miesten seuraa. Joskus 50- 70 vuotta sitten, oi Herra armahda! Ja jonkun amerikkalaisen naiskirjailijan päälle oli puhuttu kutsuilla, aivan kauheeta, APUVA!

Eihän nuo jutut minua hetkauta, mutta kun ne vain lisääntyvät koko ajan.

Katsokaa tästä linkistä, miten Ruotsin muslimit juhlivat homoseksuaaleihin kohdistunutta Oslon terrori- iskua. Ketju on loputon ja he esiintyvät omilla nimillään. Koska mitään pelkoa rangaistuksesta ei ole ja Ruotsin ja Suomen naiset ovat ensimmäisinä heitä puolustamassa. Nykyinen Suomen naishallitus on höpöttänyt naisvihasta, mutta yksikään heistä ei ole ottanut mitään kantaa Norjan terrori- iskuun.

ruutsi.jpg

Sen sijaan minun tietysti katsotaan syyllistyvän rasismiin, koska laitoin tuon linkin. Oma suhtautumiseni homoihin ilmeni ainakin siinä, kun aikoinaan rakensin rantasaunan homopariskunnalle. Naapureita ja hyviä ystäviä oltiin 15 vuotta sentään niin.

Suomessa enää yhden puolueen puheenjohtaja on mies, kaikkien seitsemän muun ovat naisia. Hallitusta johtaa naisviisikko ja siellä selvä enemmistö on naisia. Sosiaali- ja terveysministeriössä on tasa-arvoyksikkö (TASY), joka antaa lausuntoja kaikissa yhdenvertaisuuteen liittyvissä asioissa, mutta sen 18 jäsentä ovat kaikki naisia.

Tämä johtuu TASY: n mukaan siitä, ettei päteviä mieshakijoita ole. Sen sijaan nyt tuli laki, jonka mukaan pörssiyhtiöiden hallituksissa pitää olla 40% naisia. Mitään muita vaatimuksia sen naiseuden lisäksi ei ole, riittää kun vilauttaa pillua respassa.

Somalinainen Maryan Abdulkarim antaa oikeastaan hyvän kuvan suomalaisen feminismin naurettavuudesta. Hän oli mukana perustamassa feminististä puoluetta ja toimi Naisasialiitto Unionin varapuheenjohtajana 2014- 2016. Hän erosi Ylen Jälkiviisaista Timo Soinin mukaantulon takia ja niiden kuuden Jälkiviisaat- vuotensa aikana hän on varmasti estänyt kymmenien vieraiden tulon ja sensuroinut ohjelmaa kaikin tavoin.

Abdulkarim saarnaa feminismiä ja haukkuu suomalaisia miehiä, mutta omassa somaliyhteisössään hän ei taatusti uskalla lausua sanaakaan naisten oikeuksista. Hän ei ole koskaan tuominnut satojen somalityttöjen ympärileikkauksia, ei somalien moniavioisuutta ja islamin pakkohuntua hän käyttää julkisuudessakin.

Sukunsa juhlissa hän istuu muiden naisten kanssa keittiön nurkassa mustiin huputettuna kuin jättimäinen muurahaispesä. Sillä aikaa, kun suvun miehet ja pojat syövät ja mekastavat olohuoneessa. Parhaassa tapauksessa hänet kutsutaan olohuoneeseen kertomaan, kuinka hän on televisiossa solvannut suomalaisia miehiä, mutta sen jälkeen taas sinne keittiön nurkkaan. Siellä on hänen naisellinen tilansa ja siellä hän ei uskalla lukea edes salaa Ilona Iida Siimeksen artikkelia Myrkyllinen mieheys vie naisilta tilaa ja jopa tappaa. Koska silloin hän saattaisi hyvin pian lentää parvekkeelta.