Hommat täysillä toimivassa viihdekeskuksessa ovat jo sen verran hakemisessa, että kyselin tänä aamuna pomolta lähtöpäivästä. Hän kertoi muutaman jäljellä olevan pomon viipyvän paikalla ainakin kuukauden loppuun, joten koitetaan keksiä tekemistä meille muillekin. Voimme vaikka hypätä kolmiloikkaa, tai olla piilosilla. Vastaava mestari laskee kymmeneen ja muut säntäävät ennalta suunnittelemiinsa piiloihin. Tämä saapastelee sitten kauppakeskuksen syntisimpään pubiin ja löytää yllättäen sieltä kaikki yhdellä kertaa. Uudelleen löytämämme yhteisöllisyyden tunne lämmittää tietysti meitä jokaista, mutta kaikkein tyytyväisin on kuitenkin vastaava mestari itse. Ihan niin kuin kuuluukin.

Viime kesänä viettivät körttiläiset täällä suviseurojaan, eivätkä nuo 30 000 ihmistä voineet olla näkymättä katukuvassa. Verratessani noita kovaa työtä tekeviä, terveen näköisiä maalaisjuntturoita asuinalueeni normaaliin väestöön ymmärsin selkeästi ketkä Suomea lopultakin pyörittävät. Työvoimapulasta huolimatta tämän alueen väestöstä suurella osalla näyttää olevan päätyönään ajan tappaminen kauppakeskuksen kahviloissa notkuen. Lopuistakin valtaosa on kaiken maailman hiirellä ratsastajia, jotka näyttöpäätteillään suoltavat turhanaikaista raporttia ja viestiä toinen toisilleen. Internetin romahtaessa ja pidemmän sähkökatkon yllättäessä näistä kaupunkilaishiiristä 70% kuolisi viikossa nälkään, viluun ja täydelliseen avuttomuuteensa. Onko pääkaupunkiseudulla ollut edes minkäänlaista perusteollisuutta Salmisaaren viinatehtaan lopetuksen jälkeen?

Taidan olla hieman tympääntynyt tähän urbaaniin elinympäristööni!