Tuo alhaalla oleva kartta vaalipiirien hallinnan muutoksesta nykypäivään on aika lailla samanlainen kuin oli tilanne vuoden 1918 sisällissodan loppuvaiheessa.

Petteri Orpon hallitsema tummansininen ramsu etelärannikolla on suurin piirtein samankokoinen kuin oli saksalaisen merijalkaväen miehittämä alue vuoden 1918 lopussa.

Petteri Orpo tuskin rupeaa (?) hankkimaan Suomeen saksalaista kuningasta, mutta hän on jo vaalipuheissaan luvannut aina vain enemmän Rysselin ja siis saksalaisten määräysvaltaa Suomen metsiin, energian käytön leikkaamista ja 21 miljardin edestä remontteja jokaiseen kotiin ja navettaankin.

Tampereen ympäristö oli silloinkin punaisten hallinnassa ja myös tuon uuden kartan mukaan Sanna Marinin kannattajilla on sieltä se tärkeä maayhteys Venäjälle.

Vaaleansiniset perussuomalaisten hallitsemat alueet taas voivat enteillä sitä uutta ja todella itsenäistä Suomea, jota saatetaan päästä jo hyvinkin pian rakentamaan Rysselin romahdettua omaan mahdottomuuteensa (vrt. Sodoma ja Moskova).

Olihan se kuitenkin vaalien paras uutinen, että Hussein al- Taee (Jihadin taee) putosi eduskunnasta. Tämä kansanedustajahan oli suorastaan vaarallinen Suomelle, koska hän rupesi levittämään valeuutisia muslimilasten laittomista huostaanotoista.

Suomessa asuvat muslimit ja varsinkin arabithan eivät tiedä tästä maasta mitään, koska heillä sosiaalitoimiston ostama televiso loilottaa kellon ympäri arabiankielistä ohjelmaa. Lapset lähetetään sitten kielitaidottomina kouluun ja siellä mahdollisesti saadun opin kumoaa imaami heti seuraavilla koraanikoulun tunneilla (10h/vko).

Samoin oli hyvä uutinen sen Suldaan Said Ahmedin (vasfem) putoaminen, koska hän vaati suomalaisia perustamaan ja rahoittamaan muslimeille islamilaisen pankin. Islamin etikan (ei kirjoitusvirhe) mukaan kun lainassa pitää olla kiinteä korko, kuten Kelan pakolaisena saatu täysi  tukipaletti maksetaan sohvalle koko elämän läpitte.

Menihän sinne läpi sentään afgaanitaustainen Nasima Razmyar, joka on ihan oikeasti kotoutunut Suomeen, menestynyt omalla ahkeruudellaan, ei käytä islamin pakkohuivia ja jolla on jopa suomalainen aviomies. 

Henkilökohtaisesti toivon kok+ ps+ kepulit hallitusta, koska tyttöhallitus sääti niin paljon vahingollisia lakeja, että niiden aiheuttamia tuhoja voidaan vain arvailla. Ja intersektionaalinen feminismi pitää kieltää jo rasistisena sanana, kuten on kielletty se n- sana (neekeri! suom. huom)

e50335b6e8091e716ebb1648c4d5f6ebbad97081