Afganistaniin on viime vuosina annettu 18 miljardia dollaria kehitysapua ja amerikkalaiset viranomaiset ovat kehuneet niillä rahoilla rakennetun tai peruskorjatun 680 koulua. Ranskalainen filmiryhmä lähti ottamaan selvää väitteen todenperäisyydestä ja totuus olikin aivan toisenlainen. Viiden miljoonan asukkaan Kabulista ei löytynyt ainuttakaan rakennettua koulua, mutta monia ilman seiniä ja kattoa olevia "kouluja" kylläkin. Lapset istuivat pulpeteissaan paljaan taivaan alla ja sateen yllättäessä lähdettiin kotiin. Erään tontin reunalle oli puolitoista vuotta aiemmin pystytetty komeat kuvat siihen tulevasta upeasta oppilaitoksesta, mutta lapiollistakaan ei ollut kaivettu.

Kaupungista löytyi kuitenkin valtavat määrät linnamaisia luksustaloja, joita valtion virkamiehet olivat itselleen rakentaneet. Miten parituhatta dollaria kuukausipalkkaa saava ihminen voi rakentaa itselleen jopa miljoonan dollarin talon, sitä voi jokainen suomalainen veronmaksaja miettiä hiljaa mielessään. Suomihan on nimittäin aina vain enemmän mukana Afganistanin sivistämisoperaatiossa.

Erään sairaalan remontista esitetyt taloudelliset faktat pätevät ilmeisesti kehitysapuun yleensäkin ja se oli veret seisauttavaa informaatiota. Sairaalan korjaustöihin oli saatu hieman yli 2 miljoonaa dollaria ja ne käytettiin seuraavalla tavalla.

1. YK: n alainen kehitysapujärjestö otti yhden kolmanneksen omiin hallintokuluihinsa.

2. Italialainen kehitysjärjestö vastasi rakennustyön koordinoinnista ja se vei toisen kolmanneksen kuluihinsa.

3. Afganistanilainen rakennusyhtiö vastasi työn suorittamisesta ja se vei viimeisen kolmanneksen potista. 

Työn jälki oli täysin ala-arvoista: paikkaukset ja muuraukset oli ilmeisesti tehty jakinvoilla ja vuohenjuustolla, koska ne varisivat potilaiden niskaan jo vuoden kuluttua remontista. Tämän takia ei ollutkaan yllätys, että rakennusyhtiö oli hävinnyt kuin Osama bin Laden Tora Boran vuoristoon. Eivät onneksi kuitenkaan olleet vielä vittuilukasetteja lähetelleet, kuten Osamalla on tapana.

Tämä sama kuvio on toistunut satoja kertoja Afrikassa ja tulee takuuvarmasti tapahtumaan myös läpeensä kriminalisoituneessa Haitissa. Maanjäristyksestä kärsineiden alueiden ihmisille voitaisiin lyödä jokaiselle tuhat dollaria käteen ja pieni kuittaustatuointi vaaleaan kämmeneen. Jos joku sen vuolee pois, niin on toisen tonninsa ansainnut.Se elvyttäisi nopeasti talouselämää ja olisi ennen kaikkea nopea apu mahdollisimman monille. Perinteisessä byrokraattisessa kehitysavussa valtaosa rahoista palautuu nopeasti länsimaihin jättämättä mitään jälkeä katastrofialueelle. Jotkut afrikkalaiset tutkijat ovat vaatineet jo koko kehitysavun lopettamista, koska siitä on enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Tämän bangladeshilaisen Yunuksen kehittämä Grameen- pankki on tietysti aivan ylivoimainen keksintö maailman köyhille.

Kehitysapua ei tietenkään pidä lopettaa tai vähentää, jo kansainväliset sopimuksemmekin velvoittavat, mutta pientä hienosäätöä voisi aina harkita. Kuvitellaanpa seuraavanlainen tilanne: Suomi on kehitysmaa, jossa valtaa pitää Rkp yksin. Sillä on 118 ministeriä, joista 39 kuuluu Wahlroosien ja 42 Liliuksen sukuihin. Nämä ministerit asuvat valtavissa kivilinnoissa Kulosaaressa ja liikkuvat kaupungilla vain panssari- Mersuilla. Ainoastaan pieni prosentti  suomalaisista osaa lukea ja ainoa ratayhteys on kapearaiteinen rautatie Tampereelle, mitä pohjoisempana kukaan ministereistä ei ole koskaan käynyt. Valtion budjetista 47 % tulee kehitysapuna Ruotsista ja sillä tämä valtiojohto mällää. Nykyinen tilanteemme ei ole aivan noin paha, mutta monissa Suomen kehitysapua nauttivissa Afrikan maissa tilanne on todella tuollainen.

Kiinalaisen Sichuanin maakunnan maanjäristyksessä jäi kodittomaksi yli 4 miljoonaa ihmistä, mutta puolen vuoden kuluttua jo lähes kaikilla oli katto päänsä päällä. Nyt siellä rakennetaan uutta kaupunkia aivan toiseen paikkaan valtavien raivauskulujen säästämiseksi. Arkkitehdeille tarjoutuu siinä mahtava tilaisuus rakentaa miljoonakaupunki aivan neitseelliseen maahan. Kadut, metrot ja viemärit voi vetää miten ikinä haluaa, ei tarvitse suojelun takia kiertää jokaista vanhaa hevostallia.

Tänä aamuna televisio kertoi siviilipalveluksensa keskeyttäneiden nuorten syrjäytyvän huomattavasti muita useammin. Viime aikoina on myös kerrottu kuinka nuorilla ei ole mitään käsitystä työelämän pelisäännöistä. Työaikoja ei haluta noudattaa ja esimiehen pienikin moite tai käskeminen otetaan heti henkilökohtaisena loukkauksena. Sitten hankkiudutaan masennuksen takia sairaslomalle.

Viime torstaina oli 18 astetta pakkasta ja puhalsi hyytävä viima. Jouduin tarpomaan ulkona asioillani ja muistelin kauhulla kuinka monta kertaa olin vastaavilla keleillä painanut hommia eri työmailla. Lähikioskin edustalla huomasin kolme talvihaalareihin pukeutunutta miestä kahvitauon jälkeisellä tupakalla. Nämä tukevasti vaatetetut kaverit olivat ilmeisesti työssä viereisellä siltatyömaalla. Nykyäänhän ei enää noudateta pakkasrajoja, joten ei siinä ollut mitään ihmeteltävää, mutta kun nämä kaikki kolme miestä olivat yönmustia afrikkalaisia. Nostin mielessäni heille hattua hyvästä asenteesta ja kiiruhdin toto- kioskin lämpimään.

Seuraavana päivänä taas näin kaksi mustaihoista varusmiestä, joista ainakin toinen edusti tätä paljon parjattua somalikansaa. Siinä oli jälleen paikka hatunnostolle ja se innosti minua lohkaisemaan ylimääräisen vitsinkin toto- kioskin verevälle naiselle. Miesvaltaisten yksityisen sektorin alojen työnantajilla on tunnetusti ennakkoluuloja tummaihoisia työnhakijoita kohtaan, mutta suomalaisen sotilaspassin vilautus keikauttaakin vaakakupin aivan toiseen suuntaan. Se kun osoittaa yhteiskunnan sääntöjen hyväksymisen ja turhan herkkähipiäisyyden karsiutumisen.

Tässä nyt ei tietenkään ollut tarkoitus tuomita siviilipalvelusta, sillä asepalveluksessa on vieläkin aivan liikaa väkeä ja sivareiden työpanos julkisella sektorilla tulee aina vain tärkeämmäksi. Mikäli se paljon puhuttu työvoimapula sitten viimein saapuu Suomeen.

Maassamme vaaditaan myös rehellistä keskustelua maahanmuutosta, mutta natsikortti nousee jo pientäkin hienosäätöä tarjoavista mielipiteistä. Muutama viikko sitten eräs kirjansa lukenut tutkija ilmoitti somalien harrastusten puutteen johtuvan suomalaisten alkoholinkäytöstä. Ainakin pari miljoonaa kantasuomalaista on myös laiskuuttaan jämähtänyt television eteen, joten tämä nerokas tutkija pitäisi laittaa keksimään kaunis selitys sillekin ilmiölle. Mikäli hän toteaa senkin johtuvan alkoholin käytöstä, niin silloin tämä tutkija itse on kiidätettävä maksakokeeseen arvokkaan tieteenhaaransa maineen pelastamiseksi. Valtaosassa suomalaisten suosimia lukemattomia harrastuksia alkoholin käyttö on kokonaan kielletty, mutta ilmeisesti ei tutkimustyössä.

 Tukholmassa asuessani majailin vuoden asuinhotellissa, missä oli yhteiskeittiöt. Naapurinani minulla oli kaksi parikymppistä iranilaista miestä, insinööriksi opiskelivat kumpikin.

 He olivat innokkaita kokkaamaan ja tarjosivat joskus minullekin herkkujaan. Persialaisilla on tapana laittaa rusinoita lisäkeriisin sekaan ja siten melko mauttoman riisin saakin maistumaan paremmalta. Minulla on vielä nykyäänkin tapana heittää n. 20 rusinaa vesilitraa kohti riisinjyviä keittäessäni. Varsinkin lapsiperheiden kannattaa kokeilla tätä itäisen ruokakulttuurin erikoisuutta.

Eräänä jouluaattona minä vastaavasti tutustutin heitä suomalaisiin perinteisiin ja juotin miehet umpikänniin. Nämä muslimit eivät olleet ilmeisesti koskaan maistaneet alkoholia, joten he saivatkin siitä ikimuistoisen kokemuksen. Sääli vain, ettei ollut vielä tarjota hiilloksella kypsytettyjä nauriita hiukopalaksi.

Eurooppa pääsisi nopeasti eroon viinirypäleen ylituotannostaan, jos kaikki riisiä syövät kansat oppisivat lisäämään rusinoita keitinveteen. Puolen minuutin mainos Kiinan televisiossa voi olla kallis, mutta se voi hyvinkin saada 10 miljoonaa kiinalaista hakemaan kokeeksi rusinapaketin kaupasta. Säästäväisinä ihmisinä he ostavat heti puolen kilon paketin, kuten minäkin eilen tein.

Joka puolella Suomea suunnitellaan tuulipuistoja, joissa sata metriä korkeiden tornien nokassa pyörivät myllyt jauhavat vihreätä sähköä. Helsinkiläiset eivät tietenkään halua näitä hökötyksiä omille, jo moneen kertaan rakennetuille rannoilleen, vaan ne pitää pystyttää koskemattomaan saaristoon tai Lapin tuntureille. Bromarvihin rakennettiinkin pari tällaista, mutta muutama ruotsinkielinen vaati niiden poistamista ja ne purettiin pikavauhtia. Tuulimyllyjen siivet olivat ilmeisesti pyöriessään sanoneet suomeksi "vauh, vauh", vaikka niiden olisi pitänyt sanoa ruotsiksi "fiuh, fiuh".

Vesivoimaa on Suomessa rakennettu aina ennen kaikkea suurvoimaloiden säätövoimaksi, mikä on tarkoittanut valtavia patoja, tekojärviä ja hyvien lohijokien pilaamista. Näiden jättimäisten rakennelmien valuvaiheessa on usein myös joku onneton työmies suistunut betonin sekaan, vähän niin kuin hyttynen meripihkan ikuiseksi vangiksi. Vainaja on sitten omaisten luvalla siunattu niille sijoilleen massiiviseen rakennelmaan. Näin on menetelty voimayhtiön kustannusten säästämiseksi ja  Museoviraston suureksi riemuksi ikään kuin lahjana tulevaisuuden arkeologeille.

Suomessa on kautta historian rakennettu koskenniskoille pieniä myllyjä, missä maajussit ovat jauhattaneet arktisen maan antamat vähäiset viljasatonsa. Näppäriä pieniä rakennelmia välittömästi joen törmälle, missä virtaava vesi on käynyt pienen mutkan ihmisen palveluksessa.

Meillä on edelleenkin satoja erikokoisia valjastamattomia jokia, joista otetulla muutamien prosenttien vesivirtauksella voitaisiin pyörittää pieniä vesivoimaloita. Sopivasta kohtaa nykäisty putki vie veden maanalaiseen turbiiniin ja toinen putki palauttaa sen välittömästi takaisin jokeen. Ohjauksen ja välpänvaihtojen automatisoinnilla saadaan pitkät huoltovälit. Maakellarin kokoinen, nätisti maisemoitu pienvoimala tuottaa tasaisen virtauksen ansiosta vuodessa saman verran sähköä kuin satunnaisesti pyörivä satametrinen tuulimyllyn hirvitys. Minua on jatkuvasti ihmetyttänyt, ettei vesivoimaa voi rakentaa mitenkään pienemmin, vaan aina pitää vähintään puoli maakuntaa hukuttaa veden alle.

Tanskalaisia varmaan naurattaa katsella Suomen pakkasissa seisovia tuulivoimaloita, kun satojen jokien jääkansien alla virtaa loputtomasti arvokasta vesienergiaa.

Suomalaisessa mytologiassa on aina ihailtu Saarijärven Paavoa, meillä on ollut Lipposen Paavo ja Väyrysen Paavo pulpahtaa pinnalle aina tietyin väliajoin. Pitäisikö meidän kiinnittää enemmänkin huomiota tähän Paavo- ilmiöön ja ruveta toimimaan samalla tavalla kuin tiibetiläiset tekevät uutta Dalai lamaa etsiessään.

Joku korkea- arvoinen valtiovarainministeriön virkamies kiertäisi aina tietyin väliajoin tutkimassa Suomessa syntyneitä Paavo- nimisiä poikalapsia, joista aina muutama kerrallaan valittaisiin valtion järjestämään erikoiskoulutukseen. Heidät lähetettäisiin maailman parhaimpiin yliopistoihin opiskelemaan ja valmistuttuaan aina jotkut heistä siirtyisivät politiikan johtopaikoille.

Suomalainen politiikan teko on jotenkin halvaantunutta ja jälkijättöisen pikkusieluista. Meillä hehkutetaan maahanmuuttajien tarpeellisuutta, mutta samaan aikaan nämä "suvaitsevaiset" minnapetteri- toimittajat juhlivat kiinalaisten karkotuksia Kouvolassa ja muualla maassamme. Kiina on ilmeisesti jo noussut maailman toiseksi suurimmaksi talousmahdiksi, joten se on sama kuin jos me olisimme aikoinaan häätäneet japanilaiset ja amerikkalaiset maasta. Hesarissa pohdittiin ratkaisua Lapin ongelmiin ja Jari Tervokin ehdottaa 2 miljoonan kiinalaisen kutsumista apuun. Jotkut suomalaiset vaativat Dalai laman paluuta valtaan ja teokraattisen pappishallinnon palauttamista Tiibetiin. Se vaikuttaa hieman tekopyhältä, koska samaan aikaan viereisessä Afganistanissa myös suomalaisin asein nimenomaan torjutaan tällaista ilmiötä.

Väyrysellä on tervettä näkökulmaa näihin asioihin ja hän ymmärtää myös Venäjän mahdollisuudet Suomelle. Barentsin kaasu- ja öljykentille työskentelemään lähtevät 200 ranskalaista ovat valinneet asuinpaikakseen Rovaniemen, joten siitäkin voisi jo päätellä jotain noiden pohjoisten alueiden merkityksestä Suomelle.

Viimeisimmässä Suomen Kuvalehdessä oli laaja reportaasi suomalaisen sähköauton loistavista tulevaisuuden näkymistä. Valmet alkaa valmistaa Uudenkaupungin tehtailla mopoauton tyyppistä perheen kakkosautoa, Fortum on voimalla mukana ja Suomesta löytyy kaikki muukin tarvittava erikoistekniikka. Mikäli tämän lukija ihmettelee, että joku karkeistyöläinen blogissaan ottaa kantaa lähinnä intellektuaaleille kuuluviin kysymyksiin, niin katsokaa lähes vuoden takainen postaukseni mm. sähköautoista .

 Finnairin logona on uskollisuuden symbolina tunnettu joutsen, mutta nyt tälle lentoyhtiölle on aivan sama kuka sieltä pyrstönjuuresta työntää tavaraa sisään.

Mieleeni on syöpynyt eräs pieni uutispätkä kymmenen vuoden takaa. Siinä lihava suomalainen liikemies löhöää sikari suussa tallinnalaisen toimistonsa tuolissa ja kehuu:" tulevaisuudessa miljonäärejä ei luoda millään it- aloilla, vaan työvoiman vuokrauksessa". Näiden yritysten liikeidea on varsin yksinkertainen; myydään työvoima halvemmalla tavaran-, tai palveluntuottajalle ja liikevoitto leikataan työntekijöiden palkkaeduista. Ketjuttamalla työt monen yrityksen kautta saadaan kaikki verot ja muut pakolliset maksut kierrettyä. Loppujen lopuksi varsinaisen työn suorittajan taskuun kilahtaa vain pieni osa työnantajan maksamasta summasta ja hyvinvointivaltion palveluista vastaaville kunnille ja valtiolle ei mitään.

Tämä on tehty jo räikeänä telakka- ja rakennusteollisuudessa ja käytäntö on leviämässä aina vain uusille aloille. Japanissa ollaan laatimassa jo uusia lakeja pahimpien tämäntyylisten epäkohtien karsimiseksi. Matkalaukkuliitto (IAU) on loistavalla esimerkillään osoittanut suomalaisille, ettei sentään ihan kaikkeen pidä alistua. Barona tulee pitämään matkatavaroiden käsittelyssä vain pienen ydinjoukon omaa väkeään ja loput ketjutetaan epämääräisille Baltian maihin rekisteröidyille firmoille. Finnair säästää 10 miljoonaa, mutta hyvinvointivaltio Suomi häviää 50 miljoonaa.

Minkä takia Suomella pitää ylipäätään olla oma lentoyhtiö, ei se lopulta kuitenkaan pärjää aina vain kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa. Muille pohjoismaille on hyvin riittänyt yhteinen SAS ja Finnairin fuusioituminen siihen vahvistaisi alueellista yhteistyötä.

Vai olisiko jonkun hämäräperäisellä tavalla rikastuneen venäläisen oligarkin tulo osakkaaksi yhtiön pelastus. Alumiinilla rikastunut Deripaska kuulostaisi kyllä jotenkin kaamean kotoisalta. Nykyisin yksi Finnairin suuromistajista on Ingvar "Ikea" Kamprad, joka oli innokas ruotsalaisen fasistiliikkeen tukija Hitlerin valtakaudella. Laajennetaan siis omistuspohjaa ja maalataan joutsen mustaksi.

Asiasta toiseen: olisiko suomalaisille valtava pettymys, jos Lidl päättäisi lähteä Suomesta? Ei todellakaan olisi ja samalla tavalla kiinalaiset suhtautuvat Googlen lähtöön. Heillä on nimittäin paljon parempia omia hakukoneita, jotka eivät tavoittele maksimivoittoa ja joissa klikatuin kohde ei ole Pamela Andersonin tissit.

Raidistakin tuttu ja nyt  Havukka- ahon ajattelijaa esittävä Kai lehtinen oli eilen vieraana Arto Nybergin puheohjelmassa. Hän saapui sinne suoraan Lääkäriliiton seminaarista, missä oli pohdittu elokuvien merkitystä ihmisten mielenterveyteen.  Oli erittäin positiivista kuulla alan ammattilaisten sentään miettivän näitä asioita. Mikäli mielenterveysammattilaisilla olisi jotain päätösvaltaa, niin he varmaan kieltäisivät 60 % nykypäivän tv- ohjelmista, kyllä sieltä sellaista moskaa tulee.

Katselin lauantaina kirjastosta lainaamani vietnamilaisen elokuvan Vihreän papaijan tuoksu. "Visuaalisesti suunnattoman kaunis, kuin runoutta silmille", oli Chigago Sun- Times kirjoittanut arvostelussaan. Olin samaa mieltä. Filmin katsomisen jälkeen oli mieleni niin konfutselaisessa tasapainossa, etten kahteen päivään kiipeillyt seinille. Se on uusi henkilökohtainen ennätykseni. Yhä useammissa suomalaisissa kodeissa amerikkalaiset tavarat ovat vaihtuneet aasialaisiin, joten eiköhän televisionkin olisi jo aika hylätä Hollywood- roska ja ruveta etsimään tuolta idästä vähän terveempää kulttuuria tilalle.

En ole pitkiin aikoihin voinut sietää kotimaisia viihdeohjelmia, joten luulin jo tulleeni vanhaksi ja huumorintajuni kadonneen lopullisesti, mutta nyt myös Hesarin Kirsikka Moring haukkui ne kelvottomiksi. Uutisvuotoa ja Ihmisten puoluetta olen seuraillut, mutta muiden sanomaa en ole käsittänyt. Kotikatua ja Salkkareita en kestä hetkeäkään, kun taas samantyyppisiä espanjalaisia Serranon perhettä ja Francon aikaa katselee ihan mielellään.

Frasier on aina ollut ehdoton suosikkini ja seuraan edelleenkin tiiviisti tuon sarjan uusintoja. Lääkäriliitto määräisi sen varmaan pakolliseksi koko kansalle, menee siinä hyvän huumorin ohessa sentään niin paljon henkistä kalanmaksaöljyäkin alas.

Parhaiten television opetustehtävä on ilmeisesti onnistunut kuitenkin näillä lukemattomilla lääkärisarjoilla, koska nythän joka puolelta Suomea on alkanut löytyä jo valelääkäreitä. Miksipä valehtelevien poliitikkojen maassa ei voisikin olla valelääkäreitä, eivät ne sentään tuhoa kokonaisia kansanryhmiä kerrallaan. Tänäänkin nimittäin uutisoitiin taas tuhannen rakennusalan yrityksen kaatuneen viime vuonna. Näistä yrittäjistä ja heidän työntekijöistään suuri osa tulee katoamaan lopullisesti työmarkkinoilta. Veronmaksajia lähtee ja pimeää työvoimaa tulee tilalle.

Maalaislääkäri Kiminkinen palaa jälleen ruutuihin ja se on hyvä asia. Hän ei esittele lääketieteen hienouksia kansalle, mutta näyttää mallia kollegoilleen ja opettaa ihmisille terveitä elämäntapoja.

  Valjakkala- Fougantinen tekemiset eivät vaikuttaneet mitenkään suomalaisten maineeseen Ruotsissa, eikä Ibrahim Shcupollin teko voi pilata kosovolaisten hyvää mainetta Suomessa.

Tässä blogissani olen kertonut nimenomaan Sellon rakentamisesta ja se olikin 6 vuotta minulle henkilökohtaisesti erittäin miellyttävä työmaa. Työtovereinani oli monia kosovolaisia ja ainakin kahta pikkuliikettä Sellossa pyörittävät ahkerat ja miellyttävät kosovolaisnuoret.

 Tuo Prisma on myös vakituisesti käyttämäni lähikauppa. Heti ampumisen jälkeen olin tietysti suuren pääni kanssa juuri työntymässä liikkeeseen, mutta silloin kaupan tyhjennys oli jo alkanut. En tiennyt tapahtuneesta mitään ja menin kyselemään tarkemmin kaupan seinustalla kännykkäkamerallaan kuvaavalta mieheltä. Ikkunasta näinkin sitten jo enemmän kuin tarpeeksi.

Joitakin päiviä sitten keskustelin asiasta naapurustossani asuvan nuoren naisen kanssa. Hän on tyypillinen suomalainen yliopisto- opiskelija; vaaleat hiukset, pitkä sporttinen vartalo ja vihertävät mielipiteet. Puhuimme ystävälliseen sävyyn kosovolaisista, maahanmuutosta, kunniamurhista, aseista ja suomalaisesta väkivallasta. Yllättäen tämä kiltti neitonen töksäytti seuraavan sanatarkan puheenvuoron:" Se saattaa kuulostaa julmalta, mutta kyllä meidän on nyt vain hyväksyttävä nämä kunniamurhat, ei satavuotisia perinteitä nyt saada hetkessä loppumaan". Kerroin hänelle myös suomalaisten tappotouhuilla olevan yhtä pitkät perinteet, mutta emme ruvenneet vääntämään asiasta sen enempää. Luokittelin hänen lausahduksensa alhaisesta verensokerista johtuvaksi sammakoksi. Lisäksi nuorilla on aina ollut ja tulee aina olemaan tapana esittää harkitsemattomia mielipiteitä. Pidän häntä edelleenkin fiksuna nuorena naisena, joka tulee vielä tekemään arvokkaan työuran yhteisönsä hyväksi. Kerroinkin tuon tapauksen vain osoittaakseni, ettei netissä vellovasta karkotuskiihkoilusta kannata välittää sen enempää.

Eduskunnan ja sisäministeri Anne Holmlundin flegmaattisuus näissä aseasioissa sen sijaan on vaarallista. Taannoisen nuuskakiellon valmistelu sai monet kansanedustajat ajamaan kokopäivätoimisesti tuota mitätöntä asiaa ja nuuskan salakuljetuksesta on annettu jo monia vankeustuomioitakin. Silti ei tiedetä huolimattomasti roiskautetun nuuskamällin tappaneen vielä yhtään sivullista. Espanjassa käsiaseet on totaalisesti kielletty, eikä heillä ole muutenkaan ongelmia maansa brändin kanssa. Suomessa ja maailmalla kukaan ei tiedä yhtään pistooliammunnassa menestynyttä suomalaista urheilijaa, mutta sitäkin useammat tietävät nämä joukkomurhat. Jäämme siis vain odottelemaan seuraavaa ja tahvot poliitikkomme kehuvat meidän olevan EU: n mallioppilaita.

"Jopa italialaisista pikkukylistä löytyy päteviä viulunrakentajia, mutta vain harvat voivat sanoa olleensa Selloa rakentamassa". Paavo Väyrynen siteeraa mielellään itseään ja tuon saman lappilaisen hyveen omaavana minunkin oli tähän loppuun siteerattava rakennusaikaista itseäni.

Tämä haastehan on minulle erittäin helppo, koska kirjallinen tuotantoni käsittää ainoastaan tämän blogin. Eräs hyvä ystäväni sanoi näitä jorinoitani kolumneiksi, joten olkoon siis niin. Helmestä tulee tietysti heti mieleen Steinbeckin teos Helmi, joka tosiaan on helmi maailmankirjallisuudessa. Tässä nyt kumminkin mennään puulaakisarjassa ja niinpä heitänkin (43 m, aikuisten keihäs) esiin pari blogiani hyvin kuvaavaa linkkiä.

Tinkimaitohinkit

Harjannostajaisia

Pistin niitä tuohon kaksikin, koska juttuni ovat aika samantasoisia, mutta aihepiiri vaihtelee äärimmäisyydestä toiseen.

Aloitin blogi- harrastukseni, koska huomasin seuraavien asioiden puuttuvan lähes kokonaan blogilistan muuten niin runsaassa valikoimassa.

1.    Huumori

2.    Miesnäkökulma

3.    Ja etenkin keski-ikäisen, sivistymättömän suomalaisen työmiehen näkemys suomalaisen yhteiskunnan tilasta.

4.    Olen kokeeksi kertonut muutamille valituille tuttavilleni tästä blogista ja he ovat yleensä kommentoineet: ”on se nyt ainakin rehellinen”. Siis rehellisyys olkoon yksi ylpeydenaihe.

5.    Väitän kirkkain silmin tuoneeni monista asioista esiin aivan uusia näkökulmia. Missä muissa blogeissa on vedetty paavia hirteen, haastettu Ruotsia sotarikostuomioistuimeen, vaadittu koiranpaskaa apteekkiin, jne. Ja kaikki tämä on vielä suhteellisen hyvin perusteltukin.

Lopuksi haluan vielä lähettää haasteen eteenpäin Sokealle Kanalle, koska hänen kaltaisensa kokeneet ihmiset tuovat tietynlaista syvyyttä tänne Blogistaniin.

Toissapäivänä palailin kävellen kotiini vähän ennen iltayhdeksää. Asun korkealla mäellä sijaitsevalla muutaman sadan asukkaan pienkerrostaloalueella, joka on hieman erillään muusta lähiöstä. Noustessani mäelle vievää sadan metrin pituista kävelytietä huomasin edessäpäin seisoskelevan kaksi silmiinpistävän epäilyttävää tyyppiä. Toinen oli isokokoinen roikale ja pienempi taas luihun oloinen, molemmat tiukasti huppareihin verhoutuneina. Supisuomalaisia kuitenkin, sen verran tulin huomioineeksi. Tultuani kohdalle he loikkasivat kumpikin eri puolille kävelytietä ja kääntyivät selin. Päättelin kehoani ympäröivän voimakkaan auran pakottaneen rentut lumikinokseen ja tunsin alkukantaista mielihyvää. Pitkästä kaupungissa oleskelusta huolimatta minussa on kuitenkin vielä sen verran pohjoisen elukkaa jäljellä, että hampurilaisilla kasvaneiden lantalaishuligaanien pötsit menevät sekaisin ja naiset iskeytyvät hillittömään kiimaan. Näin ajattelin kulkiessani ja sain siitä ylimääräiset adrenaliinisävärit.

Eilen luin kuitenkin lehdestä tämän parivaljakon ryöstäneen puukolla uhaten yksinään kävelleen naisen. Paikka oli täsmälleen sama, kellonajasta päätellen nainen oli saapunut paikalle välittömästi minun jälkeeni ja tuntomerkit osuivat tarkalleen. Ryöstön jälkeen nämä alle parikymppiset miehet olivat poistuneet juosten aseman suuntaan. Tuohon aikaan ja kylmästä säästä johtuen arvaan aseman ja kauppakeskuksen olleen jo tyhjillään ihmisistä. Alueella on lukemattomia valvontakameroita ja niinpä uskonkin poliiseille olevan suhteellisen helppoa löytää miehet joltain nauhalta. Viidenkymmenen tuhannen asukkaan lähiössä he joutuvat jatkuvasti setvimään rötöksiä valvontakameroiden avulla, joten he tietävät mistä katsoa.

En ole koskaan ymmärtänyt miten valvontakamerat voisivat häiritä normaalin ihmisen yksityisyyttä. Jo pelkkä tietoisuus niiden olemassaolosta panee kriminaalit hillitsemään pimeitä mielihalujaan.

Kerran ajelin rakennusnostimella erään vaatekaupan ohi. Seisoin koneen korissa niin korkealla, että näin ikkunan sumennetun alaosan yli suoraan sovituskoppiin. Siellä housuja sovittava kolmikymppinen nainen pyllisteli peiliin kaikissa mahdollisissa asennoissa. Huomattuaan minut hän vaikutti ensin ärtyneeltä, mutta näytettyäni sormin kymmentä pistettä esitykselle tämä donna hervahtikin hulvattomaan nauruun. Naisetkin siis vain tykkäävät vieraiden silmien tarkkailusta, vaikka julkisuudessa aivan muuta väittävät.

Kaupungeissa tuskin on sen enempää sekopäitä kuin maaseudullakaan, mutta suuressa ihmisvilinässä heitä on mahdoton tunnistaa. Sen takia ruvetaankin sitten varomaan vähän jokaista ja tästä juontaa kaupunkilaisten maine tylyinä ihmisinä.

Muutaman sadan asukkaan maalaiskylään muuttava vieras saa nopeasti tietoonsa paikallisen kylähullun ja tarkan selvityksen tämän pervoista ominaisuuksista. Hyvin usein vieras kuitenkin tunnistaa tämän olevan itse asiassa kyläkiusattu originelli ja loppujen lopuksi paikkakunnan järkevin mies. Tuon onnettoman ihmishylkiön eristyksistä vapauttamisen myötä hän saa tästä vielä loistavan kalakaverin itselleen.

Jokainen kynnelle kykenevä suomalainen on jo esittänyt mielipiteensä ilmaston lämpenemisestä ja sen vaatimista toimenpiteistä, joten minunkin on korkea aika tehdä niin. Otan vertauskuvallisen esimerkin viinanjuonnista, koska se on meille suomalaisille helpompi ymmärtää.

Olettakaamme, että suuri seurue iloisia ihmisiä saapuu jo alkuillasta ravintolaan juhlimaan. He nauttivat ensin aperitiivit, snapsit ja monenlaiset alkupalat. Seuraavaksi he syövät monen ruokalajin aterian ja huuhtovat jokaisen suupalan alas erivärisillä viineillä. Aterian jälkeen he juovat kahvit, konjakit, liköörit ja imeskelevät makeat jälkiruuat. Loppuillan iloinen seurue jatkaa juhlintaansa viskien ja hot shottien voimalla. Vähän ennen sulkemista seurueeseen liittyy Matti Myöhäinen, joka ehtii siemaista vain yhden paukun ennen valomerkkiä. Siitä huolimatta törkeän suuri lasku jaetaan tasan kaikkien seurueen jäsenten kesken.

Tämähän olisi julman epäoikeudenmukaista jokaisen juomaan oppineen suomalaisen mielestä, mutta Kööpenhaminan ilmastokokouksessa Kiinalle aiotaan tehdä juuri näin. Tänä aamuna uutisoitiin Kiinan romuttavan sopimuksen, vaikka jonkinasteisen jumaluuden saavuttanut USA: n presidentti Obama ei ole vaivautunut edes tulemaan paikalle. Kiinan bruttokansantuote on vain puolet USA: n vastaavasta, mutta väestömäärä neljä kertaa suurempi.

Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vain 300- 400 miljoonaa kiinalaista on saavuttanut länsimaihin verrattavan elintason. Miljardi kiinalaista, siis koko Afrikan väestöä vastaava määrä, elää edelleenkin tyypillisissä kehitysmaaoloissa. Tälle idän lohikäärmeelle on kertynyt valtavat valuuttavarannot, mutta vain koska keskivertokiinalainen painaa tuplasti enemmän töitä kuin läntinen toverinsa.

Kiinan vuosikymmeniä harjoittama yhden lapsen politiikka on jo sinänsä melkoinen ekoteko. Tämä sääntö ei tosin koske tiibetiläisiä, mutta heidän käänteinen moniavioisuutensa rajoittaa myös väestönkasvua. Tuo muuten niin hengellinen kansa kun on maatilojen pilkkomisen estääkseen omaksunut tavan, jossa morsian naitetaan koko veljessarjalle kerrallaan. (Ei pidä sotkea Suomen käänteiseen alviin, missä pääurakoisija vastaa jne.). Kolme veljestä kun voi tehdä yhdelle naiselle kymmenenkin lasta, mutta kolmelle naiselle nämä voisivat tehdä yhteensä jo kolmekymmentä lasta. Lisäksi ohut ilma ja kiviseinän rakosista puhaltava jäätävä Himalajan tuuli rajoittavat pirttiviljelyä. Lisähappi on vielä kielletty tiibetiläisiltä, aivan kuten keskiolut on kielletty Sevettijärven koltilta.

Venezuelassa on kehitetty laaja valtion kustantama opetusjärjestelmä, jossa kymmenille tuhansille lapsille luodaan mahdollisuus opetella soittamaan eri instrumentteja. Ohjelma keskittyy enemmänkin korkeakulttuuria edustavien kansainvälisten säveltäjien teoksiin, eikä siis niinkään "populäärimusiikkiin Vittulanjänkältä". Tämä ei ole öljyrahoista hullaantuneen Hugo Chavezin keksintöä, vaan systeemi on ollut toiminnassa jo kymmeniä vuosia, hallitusten väristä riippumatta. Tuhannet slummien lapset ovat tätä kautta saaneet itsetuntoa ja mielekästä sisältöä muuten niin ankeaan elämäänsä.

Helsingin juhlaviikoilla käy parhaimmillaan jopa 300 000 vierailijaa seuraamassa erilaisia kulttuuritapahtumia. On monenlaista korkeakulttuuria, etnisiä "los murjanos"- yhtyeitä, naamaliikkeitä esittäviä taiteilijoita ja kaiken huippuna tietysti tämä Taiteiden yö. Joskus 15 vuotta sitten tämä tapahtuma ylitti budjettinsa 5 miljoonalla markalla ja se jouduttiin korvaamaan verovaroista. Syntyi kuukausien valitusrumba mediassa ja jotkut vastuuhenkilöt joutuivat eroamaan.

Samaan aikaan 700 miljoonan markan talossaan kiekuva ooppera nautti yli 100 miljoonan markan vuosittaista valtiontukea, mutta siihen ei kenelläkään ollut mitään sanomista. Miljoonien vuosipalkkioita nauttivia primadonnia ja diivoja, joilla lehtikirjoitusten perusteella suurin osa energiasta menee isojen egojen välisissä kamppailuissa.  Muusta henkilökunnasta oletan suomalaiseen tyyliin 30 % olevan tähtien puolisoita, sukulaisia ja ystäviä vailla minkäänlaista selkeää toimenkuvaa.

Ehdotankin siis koko oopperan välitöntä lakkauttamista. Tarkkojen laskelmieni perusteella olen päätynyt siihen lopputulemaan, että oopperan kustannuksilla voimme perusta 5000 keskipalkkaista Kansantaiteilijan virkaa. Nämä voivat olla musiikinopettajia, soittajia, laulajia ja erilaisia orkesterimuodostelmia. He kiertäisivät maata antaen kansalle soitonopetusta ja ilmaiskonsertteja vanhainkodeissa, lastentarhoissa ja työväentaloilla. Tässä Suomen romanitkin saisivat loistavan tilaisuuden päästä tekemään sitä missä ovat mestareita ja voisivat hylätä julkiselle sektorille perustetut "pärekorinpunonta"-tukityöpaikkansa. Tämä toisi nopeasti mainetta maallemme ja pian miljoonat turistit saapuisivat katsomaan ja kuulemaan Suomen kilometrien pituisia "Laulavia leipäjonoja".

Oopperataiteilijat lähetämme maailmankiertueelle ja vastaavasti omassa hienossa oopperatalossamme voisivat käydä muiden maiden huippuoopperat. Jo vaihtelunkin takia; legendaarinen Botta menisi nopeasti konkurssiin, jos siellä määkisi Anssi Kela viitenä iltana viikossa ja vuoden ympäri.

Olen ollut kerran avec- henkilönä pikkujoulun yhteyteen lisätyllä oopperakäynnillä ja yleisöä katsellessani päättelin suurimman osan olevan siellä samasta syystä. Seuraavana vuonna kieltäydyin ehdottomasti lähtemästä vastaaviin juhliin, runsaasta tarjoilusta huolimatta.

Tuossa naapurustossani sijaitsevassa jättimäisessä kauppakeskuksessa on lähes parisataa liikettä, mutta siellä käydessäni katse kiinnittyy aina yhteen tiettyyn liikkeeseen. Nimittäin tähän Marimekkoon.

Sen takia olenkin usein miettinyt kumpi on tehnyt Suomea enemmän tunnetuksi,  Nokia vai Marimekko. Jälkimmäinen on toiminut maailmalla jo yli 50 vuotta, kun taas Nokia alkoi saavuttaa kännykällään mainetta vasta parikymmentä vuotta sitten.

Näiden yritysten taloudellista merkitystä Suomelle ei voi edes verrata keskenään, siinähän Nokia on aivan ylivoimainen. Mutta entäs se brändi maailmalla? Kännykkä oli loistava keksintö, mutta sille ilmestyi nopeasti valmistajia monissa muissakin maissa. Afrikassa ja muualla kolmannessa maailmassa pääsivät miljoonat köyhätkin kännykän avulla ensimmäistä kertaa valehtelemaan puhelimessa, mutta silloin kädessä oli useimmiten jo aasialainen halpiskännykkä.

Nokia on harrastanut kovaa talous- ja henkilöstöpolitiikkaa ja Saksassa yhtiön nimi on lähes kirosana.Sen sijaan Suomessa ja muualla maailmassa ihmiset muistavat usein lämmöllä jotain lapsuudenkodissaan ollutta värikästä Marimekon tuotetta. Itsekin muistan, vaikka olen vain värisokea heterosovinistijänkäläinen.

Ollilan saavutukset Nokian johdossa ovat ylivoimaisen suuret, mutta onko hän sittenkään sopivin henkilö Suomen brändityöryhmän johtoon. Marimekon johtajista aina mustiin pukeutunut Kirsti Paakkanen tuo kuitenkin mieleen lähinnä viikatemiehen ja tämä Ihamuotila on vain tavallinen luikero liikemies. Sen sijaan karismaattisessa Ristomatti Ratiassa olisi ainesta kehittelemään parempaa Suomi- kuvaa.

Venäläisten tunnetuin keksintö on Kalashnikov- rynnäkkökivääri ja sen luoma mielikuva taitaa sopia vähän liiankin hyvin tämän päivän Venäjään. Toisaalta taas Alfred Nobel keksi tappavan dynamiitin, mutta ruotsalaiset ovat onnistuneet rakentamaan arvostetun palkintoruljanssin tuon nimen varaan.

Bill Gates on onnistunut Microsoftin monopoliasemalla ryöstämään maailmalta valtavan omaisuutensa ja mikäpä ase olisikaan monopolia parempi rosvon liikemiehen käsissä. Hänen touhuissaan on kuitenkin selkeitä Robin Hoodmaisia piirteitä; rahat pois rikkailta teollisuusmaiden kansoilta ja avokätistä tukea maailman köyhille. Tämä mies kun on säätiöinyt miltei kokonaan miljardien omaisuutensa ja jakaa sieltä oikein lapiolla rahaa kolmannen maailman projekteihin. Hänen säätiönsä jakama apu on jopa suurempi kuin USA: n valtion virallinen kehitysapu.

Nokiakin voisi säätiöidä pienen osan jättimäisestä kassavarannostaan ja joka vuosi kehitysmaiden yliopistoissa arvottaisiin tuhat "Finn gardia" (vrt. USA:n green gard). Nämä oikeuttaisivat vakituiseen oleskelulupaan ja Nokian kustantamaan koulutukseen Suomessa. Jo tästä saatu mainosarvo kattaisi puolet kustannuksista.

Tänä päivänä syntyvät lapset tulevat elämään keskimäärin 100- vuotiaiksi, mutta ei heidän biologinen vanhenemisensa tule mitenkään muuttumaan. Keho rapistuu edelleenkin samaan tahtiin, vaikka naimatouhut aloitetaankin aina vain aikaisemmin.

Paavo Arhinmäki ehdottaa työaikojen lyhentämistä, mutta jo tänäänkin tehdään paljon enemmän töitä kuin mitä työaikalait sallivat. Nykyään käytössä oleva sapattivapaa on muodostunut pelkästään julkisen sektorin naisten etuoikeudeksi ja samalla tavoin uudet työajan lyhennykset toteutuisivat ainoastaan siellä.

Miehen keskimääräinen elinikä Suomessa on 9 vuotta lyhyempi kuin naisella, mutta miehet maksavat 60 % yhteisestä eläkepotista ja kuluttavat siitä vain 40 %.

Keski- ikäinen mies on yhä useammin eronnut ja hänen lapsensa ovat aikuisia. Vuosien taistelu lasten tapaamisoikeudesta ex- vaimon ja tämän satapäisen tukijoukon kanssa on uuvuttanut lopullisesti monta suomalaista miestä. Tämän ja työelämässä koettujen vastoinkäymisten takia hän vielä valitettavan usein tulee humalassa tappaneeksi parhaan ja ainoan kaverinsa.

Maagiseen 40- 50 vuoden ikään ehtineille miehille tulisi järjestää joustava tapa viettää vaikkapa kolme vuotta ennakkoeläkkeellä. Heille maksettaisiin siihen asti kertynyttä eläkettä ja vastaavasti heidän lopullinen eläköitymisensä siirtyisi kolmella vuodella eteenpäin. Jokainen, joka on nähnyt sonnin päästettävän kevätlaitumelle ymmärtää kuinka suuresta asiasta tässä on kysymys.

Tänä aikana he voisivat ladata akkunsa kunnolla ja käydä vaikkapa Thaimaassa uutta vaimoa katselemassa. Tulevaisuuden työvoimapulastahan nykyään aina puhutaan ja Aasiassa on valtavat määrät ahkeria ihmisiä vailla työtä. Naisten on turha tästä mitään tasa- arvokysymystä tehdä, koska Suomessa on jo sata entistä opistoa, hoitokotia, motellia, hotellia ja kaikki julkiset tilat väärällään joutilaita tummahipiäisiä miehiä.

Erilaisissa pallopeleissä on aina riittävän pitkät erätauot palautumista varten, joten on mieletöntä kuvitella ihmisten jaksavan painaa jopa 50 vuoden pituisia työuria vain pienillä hengähdystauoilla. Jo pelkkä mahdollisuus hypätä oravanpyörästä kolmeksi vuodeksi tuollaisille keski- iän "härkäpäiville" parantaa merkittävästi miesten työssä jaksamista. Moni loppuun palanut nelikymppinen näkee 25 vuoden päässä siintävän eläkkeen silkkana mahdottomuutena ja sehän nakertaa ihmistä sisältä käsin.

Sotien jälkeen syntyneet suuret ikäluokat rakentelivat itselleen hyvät eläkejärjestelmät ja leikkasivat samalla rankasti nuorempien ikäpolvien tulevia eläkkeitä. Kuvittelevatko he tosiaankin, etteivät nämä vuorostaan valtaan päästyään leikkaisi tuplasti enemmän heidän eläkkeitään.

Sokea Kana lähetti haasteen ja ei kun vastaamaan. Tämä nyt on vähän lonkalta vetäisty, mutta en oikein jaksa muistaa kaikkia lukemiani kirjoja. Vanha ja laiska.

1. Mikä kirja itketti?
Ei nyt suoranaisesti itkettänyt, mutta Anatoli Pristavkinin kirja Yöpyi pilvi kultainen taitaa olla vaikuttavin lukemistani kirjoista.

2. Mikä nauratti?
Arto Paasilinnan kirjat ovat kevyesti hauskoja, niistä tulee aina hyvälle tuulelle. Rosa Liksomin päätin mainita jossain kohdassa ja tämä voisi olla sopivin.

3. Mikä oksetti?
Leon Uris, Elie Wiesel ja muut entiset keskitysleirivangit ovat kirjoittaneet realistisia kirjoja kokemuksistaan. Oksettavia, mutta silti ne olisi kaikkien luettava.

4. Mihin kirjan henkilöön samaistuit?
Arosuden Harry Halleriin, Raskolnikoviin, siltainsinööri Jaatiseen ja moniin muihin.

5. Minkä kirjan jätit kesken?
Olen aina tykännyt Jari Tervon huumorista ja hänen kolumninsa Iltasanomissa olivat hyviä, mutta jotenkin vain miehen kirjat ovat jääneet lukematta. Aloitin Ohranan lukemisen ja ymmärsin nopeasti miksi Tervoa pidetään Suomen hauskimpana miehenä. Kirjaa pidin hyvänä heti alusta lähtien, mutta sen ylimielinen jälkiviisaus Suomen historiasta tökki voimakkaasti. Kunnioitan ja ihailen talvisodan veteraaneja, mutta en kuitenkaan pidä siihen aikaan eri mieltä olleita roistoina. Monilta silloin rintamavelvollisuusiässä olleilta nuorilta miehiltä oli paikallinen opettaja tai papinpoika kansalaissodassa omakätisesti teloittanut isän, äidin, tai jonkun muun lähisukulaisen, joten ei sellaisten kanssa halua olla missään tekemisissä. Silloinkin ihmisillä oli olemassa monenlaista varmaa tietoa, kuten nykyäänkin.

6.  Minkä toivoisit jättäneesi kesken?
Puhdistusta en toivoisi jättäneeni kesken, mutta tässä on paras paikka osallistua Sofi Oksasen lyömäviikoille. Seuraavan kommentin kirjoitin Sokean Kanan blogiin jo 12.11.09, joten en kuitenkaan ole niin laumaeläin.
Luin viime talvena Sofi Oksasen Puhdistuksen, mutta se epäilytti melkoisesti. Miten yhdelle perheelle voivat sattua kaikki onnettomuudet; vähän sama kuin jos minä olisin mukana lento-onnettomuudessa, minuun iskisi salama kolmasti, jäisin junan alle ja vielä meteoriitti osuisi takaraivoon. Lisäksi puna-armeijaa voidaan syyttää monesta, mutta ei siellä nyt järjestelmällisesti lastenraiskausta harjoitettu.

Lukemalla kirjasta Verkon silmässä Sofin novellin Neiti Penetree ymmärtää, että kirjan kieroutuneet ihmissuhteet ja muut kinky- jutut ovat hänelle jotenkin kummallisen läheisiä. Ei niillä silti olisi tarvinnut Viron historiasta kertovaa romaania täyttää. Tämä ei ole kiinni hänen sukupuolestaan, pidän Anja Snellmania yhtenä maamme ”haavikkomaisimmista” henkilöistä tällä hetkellä. Sofin mielipiteitä Suomesta, tai muistakaan asioista en järin korkealle arvosta.

7. Minkä luit uudestaan?
Dostojevskin rikos ja rangaistus, Herman Hessen Arosusi, Steinbeckin Ystävyyden talo ja pitkä rivi muita opuksia on tullut luettua ainakin kahdesti.

8. Minkä luit, mutta et kehtaa kertoa (paitsi nyt näin kahden kesken)?

Etsin joskus Tony Halmeen elämänkertaa, koska halusin tietää onko kyseessä tosiaankin niin pinnallinen ilmiö. Naapurin nelikymppinen insinöörinrouva kehui, oli tarkoitus arvioida samalla hänet. Nyt tiedän totuuden molemmista ja onneksi naapurikin on vaihtunut.

9. Mitä suosittelet?
Joni Skiftesvik, Anatoli Pristavkin, Isaac B.Singer, Nadine Gordimer, Andre Brink, Milan Kundera ja muut tsekkiläiset, joita en nyt muista.

10. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä?

Olen kahlannut läpi monia Leo Tolstoin tiiliskiven paksuisia kirjoja, mutta miksihän niistä pitäisi ylpeä olla.

Nelson Mandelan omaelämäkerrasta Pitkä tie vapauteen voisi varmaan ylpistelläkin. Kävin katsomassakin Nelsonia hänen vieraillessaan Helsingin työväentalolla. Mandela ja Gandhi ovat kaksistaan omassa sarjassaan, ei sinne oikein muita voi nostaa. Obamalla ei ole mitään mahdollisuuksia uhmata oman maansa valtapiirejä, vaikka halua varmasti onkin. Tuo Nobel- palkinto oli vielä täysin ansioton. Pohjoismaihin verrattuna en pidä Yhdysvaltoja kovinkaan demokraattisena valtiona.

Tänään uutisoitiin Helsingin sulkevan viisi sivukirjastoaan ja tämän tyylinen kunnallisten palvelujen alasajo tulee kiihtymään kaikkialla Suomessa. Verotulot kun ovat vähentyneet rankasti.

Varhaisessa nuoruudessani, 1970- luvulla, lähdin vaeltamaan kaukaisesta Lapista (lähin uimaranta Jäämeressä) kohti mystistä Etelää.  Syynä oli pohjoisen korkea työttömyys ja ehkäpä myös naispuolisten lantalaisten turistien estoton käytös seksiasioissa. Kuvittelin heidän olevan ihan perusluonteeltaan niin vapaamielisiä, mutta sehän olikin vain näiden ollessa ilman aviomiehiään Lapissa ja Välimerellä. Kotiseuduillaan taas ovat hyvinkin ärtyisiä ja käyvät päälle kuin pesäänsä puolustavat naaraskarhut. Tätä asiaahan on tutkittukin karhujen osalta.

Palatkaamme tuohon onnettomaan vaellustouhuuni. Oulun korkeudelle päästyäni olin jo juonut matkakassani, eikä auttanut muu kuin ruveta työhommia katselemaan. Siellä rakennettiinkin valtavaa turvevoimalaa, joten suuntasin sinne töitä kyselemään. Tämä hanke toteutettiin kaupungin omana työnä ja vastaava mestari sanoi töihin otettavan ainoastaan paikkakuntalaisia. Korkean työttömyyden takia oli tehty tällainen sopimus ammattiyhdistyksen kanssa.Hän kehotti keskustelemaan luottamusmiehen kanssa ja tämä suostuikin nopeasti minun palkkaamiseeni.

Tänä päivänä valtio maksaa työllisyyttä edistääkseen kunnille 10 % saneeraustukea, mutta silti nämä teettävät työt ulkomaisille hämäräfirmoille.   http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomalaisrakentajat+vaikeuksissa+virolaisten+h%C3%A4m%C3%A4r%C3%A4firmojen+takia/1135250997480

Melko nopeasti suomalaisten rakennustyöläisten on pakko seurata esimerkkiä ja tästä tuleekin taas yksi uusi "maan tapa". Nyt olisi kuntien rakennusvirastoilla viimeiset ajat aktivoitua ja erilaisilla työllistämistuilla palkata oman kuntansa työttömiä rakentajia. Sata oman kunnan miestä tuo lähes miljoona euroa verotuloja, minkä lisäksi he eivät ole ronkkumassa kunnallisia avustuksia.

Muuten kulttuurisihteerin huoneessa toimii pian Thai- hieronta ja elinkeinoasiamies vuoleskelee omassa toimistossaan rasvaista kebab- jöötiä. Joidenkin afrikkalaisten valtioiden rajavartioinnin hoitavat jo monikansalliset turvallisuusyritykset ja intialainen kirjanpitäjä voi aivan hyvin tulevaisuudessa hoitaa iltatöinään parin "mäntsälän" pikkuiset kirjanpidot.

Vuokraturva on aloittanut uudenlaisen kilpailun kiinteistönvälitysalalla ottamalla käyttöön 2450 euron kiinteän välityspalkkion. Tähän astihan myyjä on joutunut maksamaan keskimäärin jotain 4 % kauppasummasta välittäjälle, mikä helsinkiläisessä kaksiossa on vastannut kirvesmiehen kuukauden palkkaa. Ja omakotitalossa jopa timpurin puolen vuoden palkkaa, joten miettikääpä sitä hiljaa mielessänne. Pääkaupunkiseudulla varsinkin pienemmät asunnot vaihtavat tiuhaan omistajaa, jolloin viisikin kertaa omistajaa vaihtaneen yksiön tai kaksion hinnassa on jo kohtuuton määrä välityspalkkioita. Kukapa meistä haluaisi ostaa konditoriasta täytekakun, jonka päällä on 15 senttiä paksu kerros kermavaahtoa!

Asuntokauppoja tehdessään ostaja joutuu lisäksi maksamaan monenlaisia leima- ja muita veroja, jotka siirtyvät aina seuraavaan myyntihintaan. Rakennustyöläisen saadessa 1.7 % palkankorotuksen  selittävät lehdet asuntojen hintojen johtuvan rakennusalan rosvopalkoista. Näinä "kalliina" aikoina rakennetaan kuitenkin vain murto- osa Suomen asunnoista, mutta silti korkeammat hinnat siirtyvät koko asuntokantaan. En ole koskaan saanut, enkä ole kuullut kenenkään muunkaan rakennustyöläisen saaneen takautuvasti lisää palkkaa halpoina aikoina rakennetuista asunnoista.

Tiedän virolaisten rakennusfirmojen tarjoavan tänä päivänä pääkaupunkiseudulla  miehiä töihin 12 euron tuntipalkalla, mikä on noin puolet suomalaisten yrittäjien pyytämästä ja mistä jää työntekijän tuntipalkaksi vähän yli 6 euroa. Meillä pitäisi nyt siis olla ennennäkemätön asuntojen alennusmyynti meneillään, mutta niiden hinnat päinvastoin vain nousevat. 

Suomessa on tällä hetkellä 865 000 pätkätyöläistä, tukityöllistettyä ja työtöntä. Heidän määränsä tulee vain lisääntymään ja suurella osalla heistä ei ole mitään mahdollisuuksia hankkia omistusasuntoa. Siitä huolimatta julkisia vuokrataloyhtiöitä myydään yksityisille yrittäjille tuntemattomaan tarkoitukseen ja asunnottomuus kasvaa nopeasti.

Helsingissä on 530 somalialaista suurperhettä, joissa voi olla jopa 18 perheenjäsentä ja jotka tarvitsevat jopa kymmenen huoneen asuntoja. Kaupunki ryhtyy nyt ilmeisesti ostamaan heille markkinoilla olevia  suurasuntoja. Tähän saadaan helposti uppoamaan kymmeniä miljoonia euroja, kun samaan aikaan kaupungin asuntojonossa on yli 18 000 ihmistä ja heistä tuhannet täysin asunnottomia. Näissä somalien suurperheissä on kuitenkin aikuisia lapsia, isovanhempia ja sisarusten perheitä, joiden luulisi voivan asua omillaankin. Ainakin kaikilta muilta Suomessa asuvilta kansallisuuksilta sellaista edellytetään. Onkohan joillakin taas suhteellisuudentaju pahasti kadoksissa.

      Asuessani nuorena poikamiehenä Tukholmassa minulle sattui eräänä jouluna pikkuinen häverikki. Olin vetkutellut jouluostoksille lähdön kanssa niin kauan, että viimein liikkeelle päästyäni huomasinkin kauppojen menneen jo kiinni. Kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut vielä hyvin varustettuja huoltoasemia tai kioskeja, joten koko kaupunki oli suljettu moneksi päiväksi. Eihän tuo minua sen kummemmin häirinnyt, etsin vain jonkin auki olleen suttuisen juottolan ja vetäisin seitsemän boforin kännit. Eikä pariin päivään ruoka enää edes käväissyt mielessäni. En sentään oksennellut asuintaloni pohjakerroksesa sijaitsevan poliisiaseman pihalla seisovan virka- auton katolle, mutta kahvimuki tuli kyllä kerran tipautettua.

Osittain tuon jouluksi sattuneen yllätyspaastonkin vuoksi tervehdin siis ilolla päätöstä sallia kauppojen aukiolo myös sunnuntaisin. Kauppa- alan työntekijöistä monet vastustavat uudistusta, koska pelkäävät joutuvansa sunnuntaitöihin tai niistä kieltäytymisen johtavan lopputiliin. Tuskinpa siinä nyt sentään niin käy, alalle syntyvät 2000 uutta työpaikkaa tuovat myös valinnanvaraa.

 Aina vain monikulttuurisemmaksi muuttuvassa Suomessa joillekin pyhä onkin sapattilauantai (juutalaiset ja adventistit) ja toisille taas joulua vastaa uudenvuoden pakkasukko (iivanaveljemme). Aasialaisilla on aivan omat kalenterinsa ja oikeauskoiset musulmaanit (vääräuskoisia= kaikki muut) syövät ramadanin aikana vain öisin. Kristityistä käy sunnuntaisin kirkossa vain pieni vähemmistö, joten ei sekään riitä perusteluksi vastustaa tätä uudistusta.

 Enemmistölle sunnuntaisin auki olevat kaupat ovat siis aivan hyvä asia ja sehän ratkaiseekin demokratiassa. Mikäli tämän katsotaan lisäävän turhaa kulutusta, niin eihän se ole muuta kuin lisätä valistusta tai lyödä kylmästi tavarat kortille. Nuo turhaa kulutusta vastustavat liikkeet ovat viime aikoina kovasti lisääntyneet, joten suuntaus lienee vähitellen kääntymässä pois Tawaran palvonnasta. Nykyinen hallituskin on tehnyt hartiavoimin töitä asian puolesta, koska Suomessa on jo 700 000 köyhyysrajan alapuolella elävää kansalaista.

Hätätyö on työtä, johon työnantaja voi määrätä työntekijän ilman työntekijän suostumusta. Työnantaja voi teettää hätätyötä vain, jos ennalta arvaamaton tapahtuma on aiheuttanut tai vakavasti uhkaa aiheuttaa keskeytyksen säännöllisessä toiminnassa tavalla, joka vaarantaa hengen, terveyden tai omaisuuden, eikä työtä voi siirtää myöhemmin suoritettavaksi. Hätätyön teettämisen edellytykset määritellään työaikalain (605/1996) 21 §:ssä.

Vuonna 2008 TE- keskuksilta jäi käyttämättä 166 miljoonaa euroa työttömyyden hoitoon saatuja EU- rahoja ja niinpä nämä rahat palautettiin Brysseliin. Tuollaisella rahakasalla saisi ostettua 2000 kaksiota ja sillä olisi voitu edistää melkoisesti maamme yli 200 000 työttömän koulutusta ja työllistymistä. TE- keskuksille oli ilmeisesti kuitenkin tärkeintä, että loputtomissa kokouksissa ja palavereissa kaikki pääsivät esittämään pitkät ja polveilevat puheenvuoronsa, eikä kukaan tuntenut itseään satutetuksi. Hakemuksessa esiintynyt pilkkuvirhe johti välittömään hylkäämiseen ja väärän sanamuodon vuoksi tiimi vei sen juoksujalkaa Komiteaan. Jonka jäsenet olivat yleensä kuukauden sairaslomalla työuupumuksen takia. Näin ovat korkeat TE- ministeriön virkailijat antaneet julkisuudessa ymmärtää.

Suomen terveysviranomaisilla oli loputtomasti aikaa suunnitella ja järjestää sikainfluenssarokotukset, mutta niin vain sekin touhu meni aivan vituralleen. Tarkoitan tietysti noin niin kuin vertauskuvallisesti, sillä maassamme vallitsevan tasa- arvoajattelun hengessä ei ole korrektia sukupuolittaa naisväeltä perseelleen menneitä asioita. No jaa, olihan siellä tietysti miehiäkin suunnittelemassa tuota touhua ja eipähän siinä nyt mitään vakavampaa tapahtunut.

Rakennustyömailla on aina kellontarkkuudella laaditut aikataulut, joiden mukaan alihankkijoiden valmistamat elementit, teräsrakenteet ja tuhannet muut palapelin osaset toimitetaan työmaalle. Suuri määrä eri ammattiryhmiä joutuu venymään ja joustamaan omassa työssään, ettei jonkin tietyn työvaiheen myöhästyminen pysäyttäisi koko työmaata. Lomia perutaan ja töitä tehdään kellon ympäri, jos tarve niin vaatii. Muutoksia tulee jatkuvasti, kokouksissa kirotaan, huudetaan ja joskus tapellaankin, mutta hommat pyörivät kuitenkin aina vaan. Järkevimmät ratkaisut otetaan heti käyttöön, oli esittäjänä kuka tahansa.

Paitsi tietysti ulkomaalaisten pyörittämällä Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla, missä kaikilla on kielivaikeuksia ja minne ovat kerääntyneet kaikki Euroopan hienohelmat. Ronski suomalainen rakennustyöläinen heittää aamulla kurkkuunsa sen minkä ranskalainen kaataa päälleen, nimittäin tämän ootekolonkin. Siitä tulee friskimpi olo niin, eivätkä ole puolalaiset raudoittajat elokuviin pyytelemässä.

Vuosi sitten tein itsekin kuukauden töitä ilman yhtään vapaapäivää ja se on aivan yleistä monien rakennustyömaiden loppuvaiheessa. Eikä siitä mitään lauluja tehdä, vaan se on kokonaisuutta ajatellen aivan itsestään selvää. Maksetaanhan niistä tietysti ylityökorvaukset, mutta onhan se nyt rakennusfirmallekin edullisempaa maksaa miehille 10 000 euroa enemmän palkkaa kuin 50 000 euron uhkasakot. Maine ja kunnia ovat myös erittäin tärkeitä miehisillä aloilla.

    "Kaikkea perkelettä ne yhdet joutilaat toisille joutilaille keksivät", ajattelin minäkin internetin keskustelupalstoista joskus kauan sitten. En ajattele enää, sillä täällähän pyörii kellon ympäri tuhansia kansanradioita ja hannu karpoja.

Rakennustyöläinen tuntee vihlaisun kiveksissään nähdessään Vihreä lanka- lehden kirjaston hyllyssä ja samalla tavoin torjuvasti suhtautuvat suomalaiset yleensäkin jonkin puolueen suppeaa aatemaailmaa edustaviin lehtiin. Internetissä pääsevät kuitenkin monien puolueiden yksityisajattelijatkin esiin ja tulevaisuudessa äänestetään yhä enemmän poliitikkoja heidän nettisivuillaan esittämiensä ajatusten perusteella. Lahjusrahoilla ja turhalla julkisuudella kampanjoivat kaikkoset ja karpelat jäävät näin valitsematta. Jo nykyään uutisissa ja lehdissä yhä useammin viitataan jossain blogissa esitettyyn mielipiteeseen.

Osmo Soininvaaran blogi on paras esimerkki tästä myönteisestä kehityksestä. Sillä on 50 000 lukijaa viikossa, paljon enemmän kuin monilla miljoonien budjetilla ja kymmenien toimittajien pyörittämillä paperilehdillä. Tällä tilastotieteilijällä on loistava kyky esittää monimutkaiset yhteiskunnalliset kuviot kansantajuisesti ja blogin kommenttipalstalla säkenöivät maamme parhaat asiantuntijat. Kaiken lisäksi Soininvaara on suomalaisittain hämmästyttävän rehellinen poliitikko, joka myöntää avoimesti eri viroissaan tekemänsä virhepäätökset.

Hyvää antia netissä ovat myös eri ammatteja edustavien kirjoittajien kertomukset omilta työsaroiltaan. Poliisit, sairaanhoitajat, taksikuskit, myyjät ja monien muiden alojen ammattilaiset ovat kirjoituksillaan tuoneet julki muulle kansalle tuntemattomia näkökulmia oman työsektorinsa hyviin ja huonoihin puoliin. Koulujen ylläpitämän vanhempien ja opettajien välisen yhteydenpidon arvelen olevan korvaamattoman arvokasta.

Lääkärien tapaan joillakin erityisryhmillä on omat suljetut sivustonsa, missä he voivat vapaasti ruotia oman alansa ongelmia. Ammattilehdet kun ovat yleensä enemmän ulospäin suuntautuneita ja niissä pyritään vain ovelasti perustelemaan seuraavia alan korkeita palkankorotuksia.

Naapuriinsa kyllästyneen suomalaisen ei enää tarvitse käydä manuaalisesti kopistelemassa tätä otsikkoon, vaan hän voi sivistyneesti laatia nettiin terävän häväistyskirjoituksen, jota sitten yön hämyssä naapuruston postilaatikkoihin sujauttelee. Enemmän ja vähemmän nimiä mainitsematta, mutta kuitenkin sen verran varoen, ettei tarvitse lähteä käräjille kuluttamaan oikeuslaitoksen niukkoja varoja. Tätä kutsutaan nyt "puun takaa ampumiseksi", mutta siitähän tulee korkeintaan naarmu liian suojattua elämää viettäneen pehmosuomalaisen sieluun. Vanhan vitun aikaan (lappilainen menneisyyttä tarkoittava termi) tuli puun takaa aitoa kirvestä ja oikeita luoteja. Vainajat olivat oikeita ja niille piti kaivaa syvät haudat oikeaan maahan. Tätähän tämän päivän kymmeniä tuhansia virtuaalimurhia tehneet nörtit eivät voi käsittää. Aikuiset ihmiset valittavat joka päivä masennuskonsulenttien vetämissä tv- ohjelmissa kuinka "minua on satutettu", vaikka nahassa ei ole yhtään puukonreikää!

Maahanmuuttoa vastustavilla sivustoilla on arvosteltu rankasti tiettyjen pakolaisryhmien edesottamuksia Suomessa ja tämä on toiminut hyvänä ylipaineventtiilinä. Pakolaisten ja valtaväestön välisiä yhteenottoja on suhteessa vähemmän kuin kotimaisten nuorten keskinäisiä kahinoita ja ennen kaduilla mellastaneet rasistiset skiniporukat ovat hävinneet kokonaan.

Minun piti alun perin tässä blogissani valottaa rakennustyöläisen ankeaa maailmaa, mutta jostain syystä olenkin lipsahtanut pohtimaan lähinnä kevätkiiman merkitystä Suomen kansantaloudelle. Sehän olisi enemmänkin kalliita kouluja käyneiden sosiologien ja muiden intellektuaalien hommia.