Katsellessani eilistä uutispätkää Libyasta ymmärsin kuinka viisaasti Suomi teki, kun ei lähettänyt hävittäjiään tuohon onnettomaan maahan. Viisi kilometriä pitkä siviiliautojen kolonna eteni kuin porotokka asfalttitiellä vihollista kohti ja kaikki nuoret kapinalliset enemmän kuin vähemmän huumeissaan. Ensimmäisen kranaatin jysähtäessä sännätään pakoon kuin lammaslauma, sillä urhea poro ei pienistä hätkähdä. Raatteen tie oli sentään oikeaa sotaa tuollaiseen leikkimiseen verrattuna.

Jotenkin sopiikin kuvaan, että ruotsalaiset hävittäjät vielä suihkivat taivaalla tuon sirkuskulkueen yläpuolella. JAS- hävittäjähän voi tulla sukkana alas koska vain, kuten Tukholmasta  muistamme.

Miinalaiva Pohjanmaa on kuitenkin alueella ja se voi käydä pistämässä Suomen lipun liehumaan muutamaan öljytorniin. Siitähän siinä taas perimmiltään on kysymys. Obama ilmoitti pyrkivänsä uudelleen presidentiksi ja tällä köyhien puolustajalla on tarkoitus kerätä miljardin dollarin vaalikassa. Irakissa, Afganistanissa ja Libyassa sotivan presidentin luulisi saavan ainakin öljy- ja aseteollisuuden taloudellisen tuen. Tämä rauhanpalkinnon saanut mies on ainakin johdonmukainen; hän käyttää dynamiittia siihen tarkoitukseen mihin Nobel sen kehittikin.

 

 Onhan se nyt kumminkin luojan lykky, että meillä on taas nämä demokraattiset vaalit, etteivät vieraat armeijat pääse maatamme jakamaan. En tosin itsekään ole enää varma mistä ilmansuunnasta haluaisin apua pyytää. Kokkarit tilaisivat saksalaiset ja venäläiset tulisivat taas pyytämättä ja yllätyksenä. Ruotsin armeijakin on aktivoitumassa, joten meillä olisi taas valita kaikista entisistä siirtomaaherroista ja muuten vaan kyykyttämässä käyneistä. Suomen herrat ovat sentään vielä siedettäviä suurimpaan osaan ulkomaisia johtajia verrattuna, se on pakko tunnustaa