Vajaa kymmenen vuotta sitten oli lähes yhtä kylmä talvi kuin nyt ja silloin olin töissä eräällä Espoon kaupungin palveluaseman rakennustyömaalla.

Työmaalla oli erittäin huono ilmapiiri; jo muutama päivä tuloni jälkeen kolme mestaria järjesti lopputilin omalle lajitoverilleen. Tämä laumasta karkotettu oli kotoisin Sodankylästä ja kuulin muiden pomojen sanoneen:" onneksi tuosta saatanan Lapin hörhöstä sentään päästään perjantaina". Syntyperäni vuoksi se säväytti minua jonkin verran, mutta tuon työmaan sijaitseminen vain parinsadan metrin päässä asunnostani painoi enemmän kuin heimoaate.

Tämä n. 3000 neliöinen ja V- kirjaimen muotoinen talo rakennettiin toisen siiven pohjakerrosta lukuun ottamatta kokonaan kappaletavarasta. Arkkitehti oli ilmeisesti saanut ison lahjuksen joltain kertopuutehtaalta, koska sitä tavaraa lyötiin jokaiseen mahdolliseen paikkaan. Satoja määrämittaan sahattuja palkkeja, joita oli vielä kymmentä eri leveyttä ja vahvuutta.

Muutama kuukausi työmaan aloituksen ja pohjatöiden valmistumisen jälkeen minut pistettiin erään nuoremman kaverin kanssa pystyttämään toisen siiven runkoa. Kaupungin puolesta työmaata valvoi eläkeikää lähentelevä mies, joka oli päättänyt ainakin omalla rintamaosuudellaan pysäyttää tämän paljon puhutun homeongelman. Hän määräsi meidät käärimään jokaisen runkotolpan muoviin metrin matkalta yläpäästä ja lisäksi vielä levittämään pressun koko komeuden ylle. Tämä tiesi vähintään tunnin ylimääräistä työtä joka päivä; aamulla purkamisen ja illalla peittämisen takia. Kuivista talvikeleistä huolimatta määräys oli ehdoton, koska nyt noudatettiin julkisen sektorimme omaksumaa yleisneuvostoliittolaista ohjesääntökokoelmaa.

Pyöritettyämme viikon tätä pressushowta käski pikkumestari meidät toimistolle käymään. Pikkupomojen seistessä asennossa osoitti Mussolini- syndroomaa poteva vastaava mestari kuvista tiettyä kohtaa ja julisti: "Kahden viikon päästä pitää rungon olla valmis tuohon asti ja silloin saatte kolme markkaa pohjarahaa"! Huomautin hänen unohtaneen rahayksikön juuri vaihtuneen ja tarkoittaneen tietysti kolmea euroa. Näin ei kuitenkaan ollut. Meidän olisi siis pitänyt parissa viikossa latoa kasaan kahden ison omakotitalon verran runkoa, jonka kurkihirsirakenteella tehtävään kattoon tuli vielä monta isotöistä lyhtyä ja pömpeliä. Tämä ponnistus olisi tiennyt vain naurettavaa 50 centin lisää pieneen tuntipalkkaan.

Naiset väittävät miesten ajattelevan yleensä munillaan ja kieltämättä siitä suunnasta minäkin lähdin etsimään ratkaisua syntyneeseen tilanteeseen. Minulle oli nimittäin muutamaa viikkoa aiemmin ilmaantunut pieni patti nivustaipeeseen, jonka lääkäri oli diagnosoinut tyräksi ja laittanut minut leikkausjonoon. Raskaan puutavaran nostelu ja kanniskelu jäisillä telineillä olivat jo sopivasti kasvattaneet sitä, joten nyt lääkäri määräsikin minut heti sairaslomalle. Yleensä sairaaksi ilmoittautumisesta tulee hieman kiusaantunut olo, mutta tuon puhuttelun jälkeisenä päivänä en edes yrittänyt salata voitonriemuani. Masennus ja työuupumus ovat tuntemattomia käsitteitä rakennusalalla, täytyy olla vähintäänkin jokin raaja irronnut tai suolet pihalla sairaslomaa saadakseen. Minulla oli onneksi vain tuo jälkimmäinen.

Sainkin sitten makoilla pahimman ydintalven ensin leikkausjonossa ja sen jälkeen vielä toipumislomalla. Kevätauringon ensisäteiden myötä minäkin palailin taas työmaalle, missä aikataulut olivat pettäneet, aliurakoitsijat häipyneet ja ihmissuhteet entisestäänkin kiristyneet. "Laita jotain saatanan muovia vielä tuohon, se helvetin seniili valvoja kyylää täällä aamusta iltaan", touhotti pikkumestari minulle, vaikka mainittu valvoja seisoi metrin päässä. Stressaantunut nuori esimies oli kadottanut kokonaan ihmisyytensä talven aikana. Työmaalla aloittaneesta neljästä pomosta yksikään ei selvinnyt projektin loppuun, jopa vastaava mestari vaihdettiin.

Kenellekään 20- 40 tuhatta euroa maksaneen uuden auton omistajalle ei tulisi mieleenkään mennä konepellin alle muuttamaan moottorin säätöjä, tai jättää määräaikaishuollot tekemättä. Sen sijaan miljoonia maksaneen rakennuksen käyttäjistä aina on yksi sulkemassa ilmanvaihtoa, toinen vääntämässä lämmitystä suuremmalle ja kolmas avaamassa tuuletusikkunaa. Konehuoneen ilmanvaihtoa, sekä lämmitys- ja jäähdytysvesien virtauksia ohjaavien tietokoneiden merkkivalot vilkkuvat nopeasti erroria, mutta eihän siellä nykyään enää kukaan ammattilainen käy. Korkeintaan kunnan oma pikkuiset kurssit käynyt huoltomies kokeeksi muuttelee joitakin säätöjä. Diplomi- insinöörien tarkasti laskemia ja erikoiskoulutettujen asentajien säätämiä. Pian onkin sitten jonkin huoneen kulmassa hometta ja taas todetaan suomalainen rakentamisen jälki kelvottomaksi. Jostain kumman syystä nämä homeongelmat ovat vielä keskittyneet ainoastaan parille julkisen sektorin alalle.