Millähän ihmeen oikeudella Suomi on ruvennut jakamaan oikeutta tässä Ruandan kansanmurhasta syytetyn pastorin tapauksessa. Meillä ei ole milloinkaan ollut minkäänlaisia siirtomaa- aikaisia, tai muutenkaan merkittäviä siteitä tuohon keski- afrikkalaiseen valtioon. Väitteet puolueettoman oikeudenkäynnin takaamisesta eivät vakuuta, koska Ruandassa on tuomittu jo tuhansia kansanmurhaan syyllistyneitä, eikä niistä oikeudenkäynneistä ole maailmalla löydetty huomauttamista.

Tänään tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun Suomi liitettiin osaksi Venäjää, eikä tuo itsenäisyytemmekään ole vielä sataa vuotta täyttänyt. Näin ollen Venäjällä olisi paljon suuremmat oikeudet järjestää puolueettomia oikeudenkäyntejä meidän asioissamme, kuten vaikkapa tässä Nova Groupin tapauksessa. Olisihan se komeaa seistä rautatieasemalla laulamassa Maammelaulua, kun pari härkävaunullista kansanedustajia lähtee Siperiaan sovittamaan rötöksiään.

Tämä kansanmurhasta epäilty ruandalainen pastori vietti pakolaisvuotensa Porvoossa ja sikäläisten "vikströmien" kammareissahan on pitkät perinteet lahtareiden kestitsemisessä. Omaa pikkuista kansanmurhaamme vuodelta 1918 ei ole vieläkään käräjillä puitu, joten siinä lajissa Suomi ei todellakaan ole mallivaltio. Vai onko tässä nyt tarkoitus vertauskuvallisesti käsitellä myös tämä Suomen kansanmurha ja näin lopullisesti vapauttaa kansamme sitä kiusaavista historian aaveista.

Suomalaiset lähetyssaarnaajat ovat perinteisesti antaneet afrikkalaisille lapsille suomalaisia nimiä, joten nimeämällä tämä ruandalaispastori Otto Wille Mannerheimiksi saisimme rauhan ja ykseyden kansakuntamme sieluun. Tuomioistuin ei luultavasti saa riittävästi näyttöä kansanmurhaan villitsemisestä ja näin vapautunut syytetty siirtyy Demarin kolumnistiksi. Palstallaan "Kiligalin kuolinkellot" hän vakiinnuttaa nopeasti asemansa puolueessa ja nousee puheenjohtajistoon. Tämä oma kansanmurhamme olisikin ollut juridisesti huomattavasti vaikeampi selvittää, koska siinä olisivat helposti menneet tutut, hutsut ja fritzit sekaisin.