Tiedotusvälineissä on ollut paljon kirjoittelua Ruotsissa tapahtuneista suomalaisten syrjintätapauksista: Uppsalassa ja Enköpingissä oli suomalaisia kuntatyöntekijöitä kielletty käyttämästä äidinkieltään työpaikoilla. Tästä oli laadittu jopa viralliset ohjeet, mikä omien kokemusteni perusteella tuntuu uskomattomalta. Asuessani Ruotsissa paikalliset lehdet kirjoittivat paljon suomalaisten juoppojen häiriköinnistä metroasemilla ja kuinka kaupungin huorista 80 % oli suomalaisia naisia. En kokenut tätä minään rasistisena hyökkäyksenä, koska nuo ikävät tosiasiat olivat hyvin selvästi omin silminkin havaittavissa.

Päinvastoin huomasin siirtolaisten kohtelun Ruotsissa olevan viimeisen päälle tasa-arvoista, mutta toisaalta taas ei suvaittu minkäänlaisia valtaväestön tapojen loukkaamisia. Mikäli töissä olin ruotsalaisia työtovereitani pätevämpi, niin minulle annettiin heti parhaat hommat ja olinpa monesti suorastaan esimiesasemassa heihin nähden. Joskus innostuin moittimaan liikaa Ruotsia ja kehumaan suomalaisen yhteiskunnan hienouksia, mutta silloin minua kehotettiin vain hyppäämään laivaan, silllähän se järjestyy. Olof Palmen Ruotsissa kaikilla oli mahdollisuus työhön ja asuntoon, ei siellä tarvinnut sammalvuoteella kärvistellä niinku orava. Sopeutumistani maahan auttoi myös parivuotinen seurustelu ruotsalaisen naisen kanssa, joka ahkerasti kielikylvetti minua suuressa ammeessaan. Pääsin näin myös huomaamaan ruotsalaisten korvaavan runsaalla ja monimuotoisella erotiikalla tämän suomalaisten hillittömän saunomisen.

Rakennustyömailla Suomessa olen törmännyt lukemattomaan määrään virolaisia, eikä heidän kanssaan ole koskaan ollut mitään ongelmia. Virolainen kuuluu Suomen luontoon siinä missä karhu, kettu ja susikin.

Venäläisten kanssa taas olen ymmärtänyt mitä tarkoittaa isovenäläisyys. Iivanoita on työmaallamme kuitenkin vain pieni vähemmistö, mutta siitä huolimatta olemme jo vuosia tehneet hommia radio Sputnikin pauhatessa. Esitin joskus työnjohdolle ulkomaisten radioasemien kieltämistä, mutta silloin olisi kuulemma pitänyt kieltää kaikenlainen radion kuuntelu!!

Pari vuotta sitten tein keskittymistä vaativaa porrasmuottia kaikuvassa hotellin käytävässä, missä moottorisahan ja naulaamiseni ääni ylitti jo kaikki sallitut melurajat. Viiden metrin päähän asettui töihinsä nuori, parimetrinen venäläinen putkimies, joka tietysti ensimmäiseksi viritti radionsa pauhaamaan venäläistä teknoa. Kehotin ystävällisen oloisesti ja selkeällä elekielellä häntä laittamaan radionsa pienemmälle, mutta kun se ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota kävin tempaisemassa töpselin irti. Hän kävi kuitenkin laittamassa radionsa takaisin päälle mulkaisten minua pahemmin kuin Stalin milloinkaan katsoi Buharinia. Minä puolestani nykäisin taas johdon irti ja pienellä vasaranpyöritys pantomiinilla esitin mikä tulisi olemaan kanssakäymisemme seuraava muoto. Teimme kumpikin työmme loppuun vaitonaisina ja poskisuudelmia vaihtamatta, mutta seuraavana päivänä minulta katosi arvokas akkuporakone. Sattumoisin näillä putkimiehillä oli saman sarjan koneet, siis yhteensopivat akut ja laturit. 

Venäläisillä on myös tapana vapun tienoilla korostetusti toivottaa suomalaisille hyvää voitonpäivää. Muinaisen taistolaisajan tenhotuksiaan katuville sotaveteraanien pojille tällainen on erityisen riipaiseva kokemus. Enpähän voisi kuvitella asuvani Moskovassa ja käyväni toivottamassa paikallisille hyvää Hitlerin syntymäpäivää tai hyvää Tsernobylin paukausta vaan kaikille, hahhahhaa!

Olen käynyt iivanoiden kanssa tulikivenkatkuisia keskusteluja näistä asioista, ilman tuota monikulttuuriseen Suomeen vakiintunutta yksipuolista suvaitsevaisuutta. Lisäksi kotiryssämme tietävät minun tuntevan läpikotaisin venäläisen kirjallisuuden ja olevan innokas Vysotskin ihailija, joten nytkin kutsuivat minut ennen joulua nauttimaan ruokalaan kattamansa glögi- ja suklaapöydän antimia.

Olen kyllä selvästi liioitellut tätä venäläisten mollaamistani, tarkoitus on vain ollut kuvailla rakennustyöväen yleisiä tuntoja. Työntekijöinä iivanat eivät ole tietenkään niin huonoja kuin olen antanut ymmärtää; korkean tornimme vaativan julkisivuelementtien asennuksen suorittivat melkein pelkästään virolaiset ja venäläiset asentajat. Tosin tuohon hommaan olisi löytynyt kotimaisiakin tekijöitä, mutta eivät he lähde kauppa-apulaisen palkalla killumaan nostimen nokkaan sadan metrin korkeuteen.

Yllättäen kunnat ovat suurimpia ulkomaisen työvoiman käyttäjiä, vaikka kunnanherra voisikin laskea oman kylän miehen palkasta veroprosentin verran kilahtavan välittömästi takaisin kunnan kassaan. Lisäksi rakennustyöläiset hösöävät loputkin rahansa ihan kotipiirissä, koska eivät uskalla lähteä vieraalle paikkakunnalle juopottelemaan. Viimeiset kolikot löytyvät lähipubin ja putkan väliltä kiltiksi luullun kyläpoliisin retuutettua onnetonta rakentajaa pahnoille makaamaan. Leikkivät lapset ne tienposkesta keräävät ja karkkeja ostettuaan iloisen mielen koko kotiväelle tuovat.

Olen huomannut suomalaisen miehen olevan ainoa laji maailmassa, jolla ei ole milloinkaan oikeutta sanoa tulleensa rasistisesti kohdelluksi. Ei, vaikka neekerillä päähän lyötäisiin!