Satapäinen uusi hallitus on nyt purkanut edellisen hallituksen päätöksiä ja sitten ollaankin ruvettu oikein porukalla miettimään jotain uutta tilalle.

 En tiedä kovin paljon tuosta aktiivimallista, mutta sehän leikkasi vain osan passiivisen työttömän korvauksista. Nyt ollaan kehittämässä uutta aktivointimallia, jonka ainoa keino on leikata työttömyystuet kokonaan 15- 90 päiväksi!

Suomessa on jo 144. 000 ihmistä, jotka ovat omasta halustaan työelämän ulkopuolella. Heille ollaan nyt kehittämässä yksilöllistä työllistymispolkua, joka johdattaisi heidät sorvin ääreen. Samaan aikaan ollaan kehittämässä valtatietä Suomeen tuleville maahanmuuttajille, koska meitä voi tulevaisuudessa uhata työvoimapula. A- Talkissa professori Anu Kantola vaati 30. 000 maahanmuuttajan ottamista joka vuosi. ”Koska sitten tarvittaessa on jo myöhäistä lähteä heitä hakemaan”.

 Samalla voisimme tuoda Afrikasta 10. 000 norsua, koska ilmastonmuutos! Veikkaan näiden elukoiden sopeutuvan Suomeen nopeammin kuin maanmiestensä ja tulevan ainakin halvemmiksi.

Kolmessa vuodessa saisimme siis Kantolan mallissa kuin taivaanlahjana 90. 000 uutta asukasta, joista suurin osa olisi vielä samaan aikaan kotoutuksessa. Ja ne 144. 000 nykyisin työelämästä poissa olevaa ihmistä olisivat karenssin iskettyä rakentaneet yksilöllisen työllistymispolun Kela- sosiaalitoimisto- Lähibaari- linjalle.

Työministeri Tuula Haatainen on kuin umpikumista rakennettu meksikolainen pinata- nukke. Hän kestää loputtomiin lehdistön ja opposition lyöntejä, mutta työllistämiskarkkia ei vain millään tipu.

.gettyimages-76689162-612x612.jpg

Sote on taas ilmeisesti alkutekijöissään, kuten se on ollut jokaisella hallituksella viimeiset 20 vuotta. Päijät- Häme, kuten monet muutkin kunnat ja kuntayhtymät ovat vuokraamassa terveysasemiaan yksityisille terveysyrityksille, jotka sitten hoitavat lakisääteiset terveyspalvelut. Niissä työskentelevät hoitajat pääsevät kyllä eroon 26 kikytunnista, mutta samalla saattaa mennä 26 lomapäivää!

Tarja Halonen puolustaa nyt Pekka Haavistoa, koska tämän tekemisiä tutkitaan. Se on hänen mielestään presidentinvaalikampanjaa, eikä korkean virkamiehen painostamista vankilatuomioon johtavaan tekoon. Samalla hän vaatii al- Holin naisten pikaista hakemista Suomeen valtion kustannuksella. ”Ei naimisissa oleminen ole rikos”, lohkaisee Halonen. Hän lukee ilmeisesti vain härkähazardilaista lehdistöä, koska ei vaikuta olevan tietoinen 8. 000 jesidin joukkomurhasta ja tuhansien jesidityttöjen ja - naisten orjuuttamisesta.