Anna Kontula haki nyt otsikoita apinoimalla kahta USA: n kongressin jäsentä, joilta Israel eväsi maahanpääsyn.

Palestiinalaisten ongelma syntyi 1948 ja Karjalan evakot tulivat Suomeen 1944, siis käytännössä samaan aikaan. Palestiinan alueelta pakeni 700. 000 arabia ja arabimaista karkotettiin 800. 000 juutalaista Israeliin.

Gaza on ikivanha kaupunkialue, joka kuului Egyptiin vuoden 1967 sotaan asti. Sillä on myös 13 kilometriä pitkä raja Egyptin kanssa, joka on täysin suljettu. Israel vastaa kaikesta Gazan huollosta, paitsi että Iran toimittaa sinne vain ohjuksia ja muita aseita. Israel on lukemattomia kertoja tarjonnut Gazaa Egyptille, mutta eiväthän egyptiläiset sellaista sontatunkiota ota riesakseen.

”Gazassa kaksi miljoonaa ihmistä on ahdettu pienen suomalaisen kunnan kokoiselle alueelle”, touhottaa Anna Kontula ja on oikeassa. Ympäröivä arabimaailma on kuitenkin 625 kertaa Israelin kokoinen (13 130 000 ja 20 991 neliökilometriä), joten heille olisi pikku juttu asuttaa samaa kieltä puhuvat ja samaa uskontoa tunnustavat palestiinalaiset. Mekin asutimme Karjalan evakot, vaikka nämä olivat ortoboxeja!

Anna Kontula ja palestiinalaiset vaativat kaikille viidelle miljoonalle (?!?) palestiinalaiselle oikeutta muuttaa Israeliin, jolloin he olisivat enemmistönä maassa. Nämä muslimit tunnustavat ainoastaan Kairon julistuksen, joka vaatii islamia ja shariaa, eikä muita uskontoja sallita. Näin ollen alkaisi välittömästi uusi holokausti, jossa Iran toimisi avustajana. Sen valmistuttua shialaiset iranilaiset alkaisivat sitten tappaa sunnilaisia palestiinalaisia, koska se nyt vain kuuluu siihen Lähi- itäläiseen "monikulttuurisuuteen".

Anna Kontula vastustaa Israelin rakentamaa muuria Gazaan. Länsirannalla kuitenkin loppui terrorismi kuin seinään, kun Israel rakensi sen komean muurin.

Ruotsiin on jo rakennettu ja rakenteilla asuinalueita, jotka on ympäröity korkeilla muureilla ja vartijoilla. Ja syy on sama kuin Israelissa: islamilainen "monikulttuurisuus" käy hengen ja omaisuuden päälle.

Gaza_Strip_map.jpgarabia.jpgGaza_Strip_map.jpgGaza_Strip_map.jpg

Samalla kun Anna Kontula käy vastustamassa muureja Israelissa ja Ruotsissa, niin hän voisi myös käydä vastustamassa muureja Espanjan (ja EU: n) miehittämillä Ceutan ja Melillan alueilla. Siis Afrikassa ja marokkolaisten arabien pyhällä maalla! Sieltä saadaan sitten helposti 300 miljoonaa mustaa miestä EU: n alueelle ja sitten on Anna- tytöllä ja kumppaneilla kivaa ja jännää. Kun sekin veronmaksajien rahoittama mustalaisleiri Helsinkiin (Varkaiden Paratiisi) meni pieleen.

549c4d896da811f045091bc2-2560-1280.jpg

Tässä esimerkki siitä arvokkaasta työvoimasta, jota meidän on saatava 30. 000 suuta vuodessa (A- Talk). Ensin Migri käsittelee hakemuksia vuosia ja sitten kielteisen päätöksen jälkeen työperusteinen oleskelulupa. Ja vuoden kuluttua Kelan patjoille koko loppuelämäksi!

Lisäpöytäkirja 16.01.2020:

"Avovankila", kirjoittaa Anna Kontula.
Gazassa nämä arabit asuvat betonikerrostaloissa, joissa on sähköt, Internet, lämmin vesi, lämmitys, sisä- WC , etc. Lisäksi he saavat YK: n apua tuplasti sen mitä muut pakolaiset ja rajattomasti muuta apua.

Lähi-idässä on miljoonia jesidejä, kurdeja, kristittyjä, muslimeja, etc, jotka ovat asuneet jopa kymmenen vuotta teltoissa ja heiltä puuttuu lämmitys, lämmin vesi, sisä- WC ja sähköt. He ovat jihadisteja paossa, joten se ei kiinnosta kontuloita.