Ruotsin uusi hallitus väittää olevansa feministinen ja sellaiselta se alkaa näyttääkin. Ja nimenomaan sillä tavalla feministiseltä, että se näyttää myös perinteisen tasa- arvoiselta. Näin miesnäkökulmasta katsellen, siis.

Ruotsin uusi naisulkoministeri Margot Wallström kun on rohkeasti arvostellut arabimaita demokratian ja tasa- arvon puutteesta. Tuossa naisessa on enemmän munaa kuin koko Suomen Vihreässä Liitossa yhteensä, vaikka laskettaisiin äitiyslomalta palaava Jani Toivolakin mukaan.

Saudi- Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat ovat jo kutsuneet suurlähettiläänsä kotiin. Kauppasuhteet kärsivät myös ja pian voidaan ruveta sorvaamaan monenlaista fatwaa ja kuolemantuomiota.

Vai joko EU- edustajamme Heidi Hautala on esittänyt virallisen anteeksipyyntönsä arabeille, kuten Matti Vanhanen pääministerinä esitti virallisen anteeksipyyntönsä Muhammed- piirroksista. Tuosta Matin klausuulista puuttui Merja- vaimon näkemys, koska siihen aikaan tämä asui jo autotallissa henkivartijan kanssa ja jonka kanssa hän myöhemmin myös avioitui.

Tässä Naisasialiitto Unionin tuore lausunto, jota Heidi voinee käyttää nöyristelyssään.
Naisten alistaminen on yhdistelmä patriarkaalisesta hierarkiasta kumpuavaa vallankäyttöä ja opittuja arvostuksia, joissa naisiin kohdistuva väkivalta ei edelleenkään ole ihan rikos. Ja sellaisena se koskettaa kaikkia kulttuureja, joissa tasa-arvoa ei ole vielä saavutettu, näin ollen myös Ruotsia.

Ruotsissa kirjailija Jan Guillou on mielipidevaikuttajana samaa luokkaa, kuin meillä olivat Paavo Haavikko ja Kalle Päätalo yhteensä. Viimeisimmässä kirjassaa Jan on arvostellut rankasti Ruotsia yhteistyöstä Hitlerin Saksan kanssa, aivan kuten minäkin olen moneen otteeseen melskannut siitä asiasta tässä bogissani