Menkää sinne mistä tulittekin, täällä ei ryssänpaskoja kaivata!

Tuollaisen huudon voi venäläinen opettajaperhe kuulla kaikkialla entisessä Itä- Euroopassa ja Saksassa  matkaillessaan ja silloin on loma pilalla. Harmaapäisen mummon sujuvasti venäjäksi huutamana se saa lapset katselemaan kysyvinä vanhempiaan ja asian selittäminen olisi heille itselleenkin tuskallinen prosessi. 

 

Suomessa heidän ei tarvitse pelätä mitään tuollaista. Ensinnäkään suomalaisilta ei löydy tarpeeksi kielitaitoa ja toisekseen meillä ymmärretään matkailun merkitys.  Lisäksi me suomalaiset olemme kuitenkin kohtelias, ystävällinen ja suvaitsevainen kansa.

 

Tämän takia venäläiset turistit haluavatkin tulla Suomeen.  Venäläisten yöpymisten määrä Suomessa oli vuonna 2011 peräti 1. 3 miljoonaa  ja kasvua edelliseen vuoteen oli hämmästyttävät  28%. Tämä tuo jo 858 miljoonaa €uroa vuodessa. Uuden Suomen Markku Huuskon mukaan siinä on jo Suomen uusi Nokia ja jos kasvu jatkuu läheskään tuota vauhtia, niin se voi hyvinkin pitää paikkansa.

 

 

images?q=tbn:ANd9GcQOugV9eIaIlNlxRQ7s-doimages?q=tbn:ANd9GcTwfgbKCoNw8jzONVFCQf6

Moskovan, ja etenkin Pietarin keskiluokalle Suomi on mieluisa matkailukohde. Kaikki kaupunkilaiset haluavat lomailla maaseudulla ja Suomessa se on heille ainutlaatuinen kokemus. Hyvät tiet, hyvä palvelu ja jos he jotain uutta toivovat, niin sitä on jo seuraavana kesänä tarjolla. Ja talvella sama juttu. 

images?q=tbn:ANd9GcQeHYNRiCdz9i1myq0JLaQimages?q=tbn:ANd9GcTo6TjIYuWXf-sQSN5GnRE

 

 

Venäläisiä kuvottaa oman maaseutunsa rappio, niin kuin se kuvottaa kaikkia muitakin. Tiestö ja rakennukset ovat tsaarinaikaisessa kunnossa, eikä mitään kunnon palveluja missään. Jos oman mökin saat hirveän byrokratian ja lahjonnan jälkeen rakennettua, niin koko mökki on varastettu seuraavana kesänä. Jos ei nyt ihan konkreettisesti sitä rakennusta, niin paperilla se on salaperäisesti vaihtanut omistajaa ja heidän saapuessaan karvainen mafioso istuu alasti sohvalla.

 

Nokian hyödyt tulivat vain muutamille Suomen paikkakunnille, mutta matkailusta tulevat rahat leviävät tasaisesti koko maahan. Ja etenkin itäiseen Suomeen, missä ei sitten Mannerheim- linjan rakentamisen ole  kummoista nousukautta ollutkaan.