Kyllä minä eilen taas niin mieleni pahoitin, että lähdin jo aamupäivällä työmaalta lätkimään ja ajelin kotiin ravivetoja sommittelemaan.


Me rakennamme samaan aikaan ja melkein samoilla porukoilla 6- kerroksista toimistotaloa ja isoa liiketaloa. Joskus kymmenen maissa ajelin hissillä tämän liiketalon katolle normaalille rutiinitarkastuskäynnille. Iivanoita oli kuin muurahaisia, mutta tasakaton toinen pääty oli edellisillan valun jäljiltä täysin ilman kaiteita. Vain puolimetrinen räystäsrakenne kiersi kattoa, joten iivanoiden auringonotto- ja seurustelupaikka oli laittomassa tilassa.


Kehotin erästä parikymppistä ja suomea puhuvaa vironvenäläistä hakemaan lippusiimaa alhaalta. Tämä siivooja- apumies ei kuitenkaan noteerannut asiallista kehotustani mitenkään, vaan pospotti vastaan. Pidin hänelle esitelmän suomalaisesta työsuojelulainsäädännöstä ja työsuojeluvaltuutetun oikeuksista ja valtuuksista, mutta ei taaskaan vaikutusta. Oli siis taas hoidettava asia itse. Suomessa kun meidän on kunnioitettava vieraita kulttuureja, vaikka se maksaisi sivullisten hengen. Niin kuin on monesti jo maksanutkin.


Niinpä kävin itse alhaalla ja aitasin ryssät kuin sudet lippusiimojen taa. Siinä mielentilassa olisin varmasti ampunutkin, jos vain olisi ollut jonkinlainen torrakko käsillä.


Otin yhteyttä iivanan suomalaiseen pomoon ja selitin asian. Häntä se nauratti kovasti. Tämä vanhempi mestari puhuu usein kauniita sanoja työsuojelusta, mutta käytäntö onkin sitten jo  aivan toinen asia. Pohjaton nöyryys ja mielistely, siinä on ulkomaalaisten menestyksen salaisuus ja sillä he ovat saavuttaneet suomalaisen työnjohdon suosion. Halpa hinta ja mitä lahjusta nyt sitten liikkuukin tietysti myös.


    Kerran tämä mestari kehui erästä iivanaa: Ihan oma-aloitteisesti oli nytkin mennyt kellaria siivoamaan.

 Vastaukseni ei tainnut miellyttää tätä aivan itärajan pinnasta kotoisin olevaa Karjalan poikaa: Onhan ryssä tehokas, Viipurinkin valtasivat muutamassa päivässä, että heilahti ja nyt ovat miehittäneet jo puolet Suomen rakennustyömaista. 

 

Tuo kattotapaus oli ihan tyypillistä tämän päivän Suomessa, mutta siitä suivaantuneena lähdin sitten viettämään työsuojeluvaltuutetun lakisääteisiä vapaita.


Ystäväni Buji oli löytänyt osoitteen  hallitusneuvotteluista vuotaneeseen muistioon, josta käy ilmi Kokoomuksen  ja Rkp: n olevan harmaan talouden ja veronkierron suurimpia suosijoita ja vastustavan kaikkia tiukennuksia lainsäädäntöön.