Tänään lähdin hieman aikaisemmin töistä, joten minulta jäi näkemättä merkillinen kummajainen. Työmaalle oli ilmestynyt ulkomaalainen mies ilman kaikkia mahdollisia turva- ja suojavälineitä. Tältä kielitaidottomalta ilmestykseltä 50 vuoden takaa oli puuttunut haalarit (verkkarit), turvakengät (lenkkarit), kypärä, hanskat  ja suojalasit. Tulee tööhin, oli mies vain huudellut ihmettelijöille ja kiivennyt telineille.


Miehellä ei varmasti ollut myöskään työturvallisuuskorttia ja todennäköisesti hän ei koskaan aikaisemmin ollut edes käynyt suomalaisella rakennustyömaalla. Työmaalla on kolme torninosturia, autonostureita, pumppuautoja, kaikenlaisia nostimia ja lisäksi sadan miehen paiskiessa hommia seitsemässä kerroksessa 30 000 neliön rakennuksissa riskit ovat suuret.


Minua ei tavoitettu, joten asiasta oli soitettu alueesta vastaavalle mestarille, mutta tämä oli vedonnut kiireisiinsä ja päiväkin oli päättynyt. Työmaa alkaa olla nyt siinä vaiheessa, että juhlapuheissa ylistetystä työntekijöiden kontrollista ei enää piitata edes nimellisesti, vaan iltaisin ja öisin siellä pyörii jos minkälaista vipeltäjää. Liike- ja varastotilojen vuoksi kerroskorkeudet ovat suuria (parhaimmillaan yli 10 m), joten loukkaantumisia ja vainajia on odotettavissa.


Tänä samana maanantaina minä olin juuri tästä samasta asiasta antanut tulikivenkatkuisen lausunnon eräälle televisioryhmälle, joka kuvasi dokumenttia työmaalla toimivasta urakoitsijasta. Aamupäivällä siellä oli nimittäin kolmen kameran ja kahden blondin voimin liikkeellä tuo mainittu kuvausryhmä. Työmaan suupaltein mestari päästettiin esiintymään ja hän houkutteli minutkin touhuun mukaan. Minä tietysti innostuin kertomaan parhaimmat vitsini näille blondeille, joiden naurussa oli jo selvästi kevättä havaittavissa. Erityisesti kiepuin paikalla olleen pienemmän blondin ympärillä, joka kuvausten lopussa paljastuikin pääroolissa olleen toimitusjohtajan vaimoksi.


Minulta kysyttiin työmaan muista riskitekijöistä ja mainitsin kaikilla, mutta etenkin ulkomaalaisilla usein esiintyvän piittaamattomuuden työturvallisuusmääräyksistä. Sanoin sen olevan yleisempää ulkomaalaisilla, koska heiltä ei yksinkertaisesti vain uskalleta eikä haluta vaatia mitään. Pääurakoitsija ottaa miehiä töihin niin pienellä tuntiveloituksella, että jokainen täysijärkinen tajuaa touhussa olevan jotain mätää. Työntekijöiden edustajien huomauttaessa epäkohdista kaivetaan välittömästi esiin rasismikortti.


Työmaalle lappaa joka päivä lisää ulkomaalaisia ja päivällä kysäisin työturvallisuuskorttia eräältä virolaiselta, joka muistutti lähinnä Kauppatorilla harhailevaa japanilaista turistia. Se löytyikin sekunnissa, mutta henkilöllisyyden sopimista korttiin en enää viitsinyt kysellä.

 

Työmaan suomalaisista oletan n. 70- 80 % äänestävän perussuomalaisia ja jos joku ihmettelee miksi, niin tervetuloa katsomaan näille pääkaupunkiseudun rakennustyömaille.