Joitakin vuosia sitten olin isommalla työmaalla hommissa, kun silloinen pomoni lähetti minut kuukaudeksi tekemään remonttia erään nosturifirman pomon ostamaan sijoitusasuntoon. Tämä yksiö sijaitsi Kallion niissä kortteleissa, missä kahvipaikan löytäminen on vaikeaa, mutta torttua on tarjolla joka kulmassa. Siis tätä, jonka ostaminen on laissa ankarasti kielletty.

Yksiötä oli laittamassa myyntikuntoon toinenkin kuollut sielu, keski- ikäinen virolaismies ja Antsu nimeltään. Tämä pari pientä sydäriä kokenut mies työskenteli jonkin virolaisen paperifirman laskuun ja sikäläisillä työehdoilla. Pitkät päivät, huono palkka ja jos menet kyselemään Rakennusliitolta apua niin saat tappotuomion. Monissa ajankohtaisohjelmissa on jo todistettu tämän olevan yhä yleisempää Suomessa, mutta meidän päättäjillemmehän tulee halvemmaksi kauhistella Kiinan surkeita ihmisoikeuksia.

Tämä Antsu oli kaksi viikkoa remontoinut yksin tuota pientä yksiötä, mutta 12- tuntista työpäivää tekevältä mieheltä olivat paukut loppuneet jo ajat sitten. Vielä kun mies nautiskeli olutta reippaaseen tahtiin ja joka päivä, niin homma olikin sitten vain päätöntä säntäilyä.

Meille oli nerokas esimies laatinut selvän työnjaon: minä teen parketin ja katon, Antsu laatoittaa kylppärin ja väsää pienen keittonurkkauksen. Tämä huumorintajuinen kaveri oli jossain lopullisen uupumuksen ja kuoleman rajamailla pyöriessään tehnyt uniikin arkkitehtonisen ratkaisun: hän oli sahannut kylpyhuoneen seinään ikkunan, joten keittiötason yli pystyi seuraamaan elämää kylppärissä. Onhan se tietysti ruokaa laittaessaan mukava katsella kaunista blondia suihkussa, mutta entäpä jos siellä onkin oma mummo pytyllä!

Työnjako oli tietysti aivan mahdoton, pari päivää toistemme tarvikkeita siirreltyämme päätimme ryhtyä yhteistyöhön ja tehdä yhden asian kerrallaan. Laatoitimme ensin kylpyhuoneen, sitten teimme katon, naputimme parketin ja lopuksi pystytimme keittiönurkkauksen.

Työn edistyessä meistä tuli Antsun kanssa hyvät ystävät, mikä onkin aivan yleistä suomalaisten ja virolaisten rakentajien välillä. Päätimme tavata joskus Eestissä ja juoda kokonaisen viikon, mutta niin se vain jäi pelkäksi puheeksi.

Valistin Antsua suomalaisesta palkkatasosta, ylityökorvauksista, lomarahoista ja muista rakennusalan eduista. Tein vain normaalia työpäivää ja agitaationi seurauksena myös tämä kaverini siirtyi nopeasti 8- tuntiseen työpäivään. Siitä käytiin kovat supinat porraskäytävässä, mutta en havainnut miehen naamassa minkään ylimääräisen sanktion aiheuttamia ruhjeita. Ampuu hänet sitten, jos mä uuden saan: totesi isäntä punakapinaan osallistuneesta rengistään Täällä pohjan tähden alla- kirjassa ja ehkä tässä pienessä tarinassa nyky- Suomesta kävi samoin.