Rakentamamme kauppakeskuksen viereen alettiin jo kaksi vuotta sitten rakentaa vanhusten palvelutaloa, mutta ei se oikein ota valmistuakseen. Viimeisten kuukausien aikana tuo nyt sisävalmistusvaiheessa oleva työmaa on näyttänyt melko autiolta, vain joku mustakulmainen iivana on aina silloin tällöin vilahtanut pihan poikki.

Eilen kävelin jälleen vakituista reittiäni talon ohi ja nähtyäni pihalla pari pomoa tiedustelin heiltä syytä hiljaiseloon. Vaivautuneina he selittivät kellarikerroksessa tapahtuneen suuren vesivahingon hidastavan töitä toistaiseksi. Viereemme oli keskustelun aikana hiipinyt vilkassilmäinen papparainen, joka vinkkasi minut sivummalle.Hän vahvisti tarinan vesivahingosta oikeaksi, mutta kertoi varsinaisen syyn seisokkiin olevan todellisuudessa  rahoituksen loppumisen urakoitsijalta.

Tämä Etelä-Saksasta Suomeen eläkepäiviään viettämään muuttanut mies kertoi tietävänsä asian, koska oli itsekin ostanut asunnon talosta. Siitä tulisi hänen mukaansa yksi Euroopan moderneimpia vanhusten palvelutaloja, missä sisäpihalle antavat parvekkeet takaisivat rauhaisan elon keskellä kiireistä korttelia. Arkkitehti oli varmaan suunnitellut katetut sisäpihatkin, mutta aivojaan pelkkänä laskukoneena käyttävä ekonomi oli pyyhkinyt heti suunnitelmista sellaisen "huuhaan".

Vilkas vanhus kehotti minuakin hankkimaan sieltä asunnon, ostajanhan ei välttämättä tarvinnut olla eläkeläinen. Olen joskus työelämässä kokemieni kauhujen masentamana suunnitellut hankkiutua väärennetyillä papereilla vanhainkotiin, mutta juuri tällä hetkellä se ei tunnu ajankohtaiselta. Tuolla pitkään ulkomailla asuneella miehellä oli heikot sosiaaliset suhteet Suomessa, joten sovimmekin saman tien minun tulevan auttamaan muutossa ja siihen liittyvissä monenlaisissa asennustehtävissä. Palkkioni saisin verottomana käteen, joten voisin ohikiitävän hetken kuvitella miltä tuntuu olla lääkäri tai muu hyvätuloinen nyky-Suomessa.

Aikoinaan tein paljon rakennustöitä eläkeläisille ja maallisesta kilvoittelusta luopuneina nämä olivatkin erittäin leppoisia työnantajia. Eräänkin kerran tein ok-remonttia espoolaiselle hammaslääkärille, jonka eläkkeellä oleva isä toimitteli paikalla työnjohtajan virkaa. Jonain päivänä tuo merihenkinen mies halusi välttämättä esitellä minulle uutta venettään, joten vietimmekin koko sen päivän Espoon upeassa saaristossa seilaten. Kävimme myös tutustumassa kaupungin Stenskärin luodon viereen pyhittämään merihautausalueeseen ja sovimme viimeistään siellä jatkavamme mielenkiintoisia keskustelujamme. Tuota päätöstä juhlistimme parilla konjakkipaukulla, eikä jupin hammaslääkärin talo enää edes käväissyt kummankaan mielessä.