Ranskan tv:n dokumentissa esiteltiin norjalaista kalankasvatusta merialueilla ja siellähän lajivalikoima sisältää merilohien lisäksi montaa muutakin eväkästä. Kampelatkin näyttivät ainakin viisikiloisilta vötkäleiltä, jollaisen paistaminen pannulla on mahdotonta.

Kassiviljelyn ongelmana on kuitenkin sen vesialueille aiheuttama suuri saastekuormitus. Kaloille ravinnon seassa annettavien vitamiinien, antibioottien ja ties minkä lääkityksen määrä lähentelee suomalaisen dementikkohoidon tasoa, mutta siitä huolimatta kalojenkin kuolleisuus  on suuri. Näin kassin pohjalle voi kertyä jopa metrin paksuinen kerros kuollutta kalaa.

Tuhansia vuosia vanhassa kiinalaisessa maanviljelyssä on riisipeltojen kastelukanaviin perinteisesti istutettu monenlaisia kalalajeja. Kolmekin eri lajia elää eri vesikerroksissa ja ne käyttävät ravinnokseen aina siinä syvyydessä saatavilla olevaa ravintoa. Pohjalla ryömivät taas ravut ja muut äyriäiset puhtaanapitotehtävissä ja pinnalla uivat vielä suurina laumoina lihavat ankat. Näitä sitten kun keitetään ja paistetaan omasta biokaasuvoimalasta saadulla energialla, niin jopas on luonnon ja ihmisen välinen tasapaino kohdillaan. Kiinalaisen vielä syönnin päälle sotkiessa polkupyörällään naapurikylään naimareissulle voidaankin puhua jo eko-elämästä kauneimmillaan.

Suomi on tuhansien järvien ja jokien maa, missä olisi loistavat edellytykset kaikenlaiselle kalankasvatukselle. Eikä sen tarvitsisi aina olla miljoonien eurojen veloilla rakennettua teollista toimintaa, vaan se voisi olla parhaimmillaan pienimuotoista kokeellista puuhastelua, joka toisi särvintä aina ympäröivälle kyläkunnalle kerrallaan. Maalämpöä viisaasti hyödyntämällä saadaan kasvatuskautta pidennettyä, sillä esim. lohikalat lopettavat syönnin veden lämpötilan laskiessa alle +5 asteen.

Suomen maaseudun elämä ja elinkeinot ovat luvattoman yksitotisia verrattuna muun maailman maaseutujen monipuolisuuteen. Etelä-Euroopan tapaan meilläkin pitäisi haistattaa pitkät kaikkein turhimmille direktiiveille ja tarpeen vaatiessa käyttää avannossa liian tärkeäksi heittäytynyttä EU-tarkastajaa. Eipä taitaisi se tarkastaja tulla enää toista kertaa kylään, vaan tienvarren pusikossa täyttäisi kaavakkeet itseksensä mutisten, mutta kuitenkin tarkasti annettuja ohjeita noudattaen. Varhaisnuorison terveelle kehitykselle niin tärkeää heinäladossa naiskentelua vartenkin pitää nykyään ilmeisesti täyttää monta kaavaketta ja pitääkö vielä olla peräti terveystarkastajan lupakin.

EU on sinänsä ihan hyvä rakennelma, mutta noista direktiiveistä suurin osa vain jarruttaa laajan talousalueemme kehitystä. Aikoinaan radio Jerevan kommentoi terävästi muinaisen Neuvostoliiton mahdottomuuksia ja sellaiselle olisi nytkin tilaus. Lisäksi suomalaiset noudattavat näitä määräyksiä aivan liian tunnontarkasti, kun taas itä- ja eteläeurooppalaiset vain voitelevat tarkastajansa sopivilla lahjoilla.

Rutiköyhässä Lapissa 50- ja 60-luvuilla terve järki ajoi aina Suomen lain ohitse, sillä olisihan ollut mieletöntä pitää lapsilaumaa nälässä vain lantalaisten järjettömien lakien takia.  Salakuljetusta harjoitettiin, kalaa pyydettiin ja hirvi kaadettiin tilanteen niin vaatiessa, aivan kuten Pakistanin heimoalueillakin on aina tehty. Ja koraanikoulut Lapissa korvasivat lestadiolaisuus ja Korpelan usko, mutta terrorismin sijaan nämä herätysliikkeet tarjosivat meille vapaan seksin. Hyvin usein hevosella syrjäkylille lakia lukemaan karauttaneet nimismies ja poliisit palasivatkin takaisin maalikyliin jalkapatikassa ja vereslihalle piestyinä.