Viimeisen kuuden vuoden aikana olemme kansainvälisellä porukalla rakentaneet valtaisaa kauppakeskusta vauraaseen espoolaiseen lähiöön. Tämän jätin omistajina on erilaisia eläkesäätiöitä, joten Nova- kepu-kokkarit- mafialla ei ole sen kanssa mitään tekemistä.

Parin suuren päivittäistavaratalon lisäksi siellä on satoja erikoismyymälöitä, ravintoloita, kirjasto ja toimistotilaa. Ilmeisesti loputtomasti laajentuvaan kompleksiin valmistuu myös elokuvateattereita, keilahalli ja kaikenlaista kapitalismiin kuuluvaa sälpää.

Kauppakeskuksen erään kerroksen kulmauksessa on hienoa kiinalaista posliinia myyvä liiketila, jossa olemattomasta myynnistään huolimatta ystävällisesti hymyilevät kiinalaiset kumartelevat harvoille asiakkailleen. Näistäkin puolet on vessaa etsiessään liikkeeseen harhautuneita humalaisia, mutta sitä sympaattiset kinuskit tuskin tietävät. Vaikka tarkemmin ajatellen taitavat tietää vähän liiankin hyvin. Ajatellaanpa nyt ratkeamaisillaan olevan rakkonsa kanssa tuskailevaa suomalaista humalikkoa ja kahtatuhatta kauniisti maalattua posliiniruukkua!

Rakennuksen kivijalassa sijaitsee myös katveisella paikalla kultasepänliike, jota pitää harvinaisen puhelias nuori mies. Asiakkaat eivät tähän paikkaan löydä, joten olenkin ihmetellyt Jumalan armottomuutta hänen tuomitessaan suupaltti mies täydelliseen hiljaisuuteen kaupungin vilkkaimmassa korttelissa. Karaokea laulamalla tuo onneton ihmisparka voisi tietysti hieman lievittää kohtaloaan, mutta tuskinpa sekään alhaisia myyntilukuja korjaisi. Tuossa laulun lajissa kehityttyään saattaisi miehelle kuitenkin avautua mahdollisuus osallistua Euroviisu-karsintoihin ja sen jälkeen voisikin tie olla auki vaikka kuinka pitkälle. Japanilaisia turisteja taas saattaisi houkuttaa paikalle heidän kotimaansa lehtien kirjoittelu "Espoon ulvovasta kultasepästä". Muutama päivä sitten mies oli keksinyt ruveta tekemään korvien rei`itystä tarjoushintaan ja eikös vain ripakinttuisia nuoria vilahdellutkin ovesta sisään. Mikäli hänen liikkeensä sijaitsisi sukarilaisessa kauppakeskuksessa keskellä maaseutua, niin sian salvonnasta voisi kehittyä miehelle oikea rahasampo. 

Kesän myötä ovat runsaslukuisina saapuneet katukuvaa elävöittämään myös nämä Romanian mustalaiset. Aamupäivällä he kerjäävät nöyrästi polvillaan ohikulkijoilta almua ja iltapäivällä taas myyvät puoliväkisin mäyräkoiran kiveksen kokoisia kultasormuksia. Moraali ja bisnes-idea ovat tuossa touhussa yhtä selkeitä kuin superministeri Mauri Pekkarisen taulukaupoissa. Tämä tosi taiteenystävä kun myy tauluja niitä näkemättä, eikä edes tiedä kenen maalaamia ne ovat. Oikeuskansleri antaa sitten yön yli kieriskeltyään suullisen siunauksensa hänen toiminnalleen. Mutta vain suullisen ja selvästi ääntään puhelimessa muuttaen.