Rakennustyömailta löytyvät kaikki tunnetut luonnevikaisuuden muodot ja jopa suurin osa diagnosoiduista mielen sairauksistakin. Tuo työ Suomen oloissa nyt vain on sellaista, ettei siihen putkiaivoisen ja mielikuvituksettoman ihmisen kannata pahemmin lähteä tekeytymäänkään. Piirustuksia ja työselityksiä on autokuormittain, mutta koskaan hommat ei kuitenkaan mene niiden mukaan. Helvetillinen pakkanen, vesisade tai myrsky sotkevat useimmiten hienot suunnitelmat viimeistään loppumetreillä, jollei nyt sitten jo tuhannen kilometrin päästä tilattu elementti ollut väärin mitoitettu.

Mikäli nyt joskus harvoin kaikki muu natsaakin, niin sitten ovat työvaiheen avainhenkilöt ruvenneet juomaan avioerojaan ja joudutaan pahimmat heistä porukalla katkolle kuljettamaan. Tällaisilla reissuilla valmistuneita "Kalliolan insinöörejä" löytyy jokaiselta vähänkin suuremmalta työmaalta.

Nyt olen jo vuosia työskennellyt sen verran viihtyisässä työyhteisössä, että jopa henkilökohtaista elinikäennustettanikin olen korjannut parilla vuodella ylöspäin. Suurella työmaalla on etunsa: jos kolmensadan miehen porukassa riitaantuu kahdensadan kanssa, niin vielä on sata potentiaalista juttukaveria jäljellä. Kaikkihan me sisimmässämme taistelemme omaa sisäistä demoniamme vastaan, eikä tässäkään monasti epätasaisessa kamppailussa kaikki voi voittaa.

Mikäli joskus vastoin kaikkia tilastoja pääsenkin elävänä eläkkeelle, niin muutan jollekin sopivan kaukaiselle ulkosaarelle viettämään vanhuudenpäiviäni. Sinne voin sitten kutsua vihreitä naisenpuolia tarkkailemaan lintujen syys- ja kevätmuuttoja. Nykyään on käteviä pieniä tuulivoimaloita, jollaisella saan kätevästi tuotettua sähköä omaan ja mahdollisesti saarelleni talvehtimaan jääneen lintunaisen vaatimattomiin tarpeisiin. Kokeneena kalastajana saan kalaa merestä myytäväksi asti ja lihavia hanhia voi napsia taivaalta pakkaseen pantavaksi. Voin myös aidata sopivan kokoisen lahden poukaman ja siinä viljellä jopa 15-kiloisiksi kasvavia ja lähes metristen raajojensa avulla liikkuvia Kamtsatkan - rapuja. Kohtuuttoman suureksi kasvanutta hyljekantaa viisaasti harventelemalla saan noille esihistoriallisille raadonsyöjille ravintoa samalla luontoa tasapainottaen. Tuollaisten otusten kanssa pelatessa kannattaa kuitenkin pitää öisin pesäpallomailaa sängyn alla mahdollisten karkulaisten varalta. Danten helvetin kuvaukset voivat olla köykäistä luettavaa yksinäisessä saarimökissä käytäviin selviytymiskamppailuihin verrattuna. Kaikissa elämäntavoissa on kuitenkin riskinsä ja ainahan sitä pitää olla jonkinlaista säpinää pitkästymisen välttämiseksi. 

Paavo Väyrysestä on kaikissa medioissa luotu jonkinlainen ihmishirviö, mutta nyt tämä ajatusten Kemijoki on jo ryhtynyt ajamaan ratahanketta Kantalahdesta Muurmanskiin. Saksalaisethan siellä jo 40-luvulla rakentelivat ratojaan, olipa isäukkokin raivaamassa tieltä pahimpia esteitä.

Norjalaisten rahasampo Snöhvidin kaasu- ja öljykenttä Jäämerellä on kuitenkin monta kertaa pienempi kuin Venäjän puolella oleva Stokman - kenttä. Suomessa on jo yli vuosikymmenen ollut työn alla ns. Pohjoinen ulottuvuus - projekti, mutta ei siinä ilmeisesti ole saatu mitään konkreettista aikaan. Virkamiehet ja -naiset vain ovat loputtomissa kokouksissaan kuluttaneet pitkiä päiviään, päästäkseen taas illalla EU-lobbareiden kanssa juoksemaan alasti pitkin hotellin käytäviä ja minibaareja tyhjäksi horimaan.

Jonkinlainen Arktinen ulottuvuus-projekti voisi hyvin hoidettuna olla todellinen piristysruiske koko Pohjois-Suomen elinkeinoelämälle. Kaikenlainen konepajateollisuus ja matkailupalvelut saisivat miljoonia ihmisiä käsittävät markkinat Muurmanskin talousalueelta. Ryssähän on perinteisesti ollut innokas lotraamaan lämpöisessä vedessä ja mikäpä sopisi paremmin laskettelurinteen kupeeseen kuin valtava kylpylä erilaisine tanssi- ja syömispalveluineen.

Kokonaan uudelleen rakennetulla legendaarisella Petsamon tiellä rekat suhaisivat molempiin suuntiin, mutta vain saasteettomien kaasu- ja hybridiautojen liikennöinti olisi sallittua, ja niillekin olisivat tietullit. Alun perin heinien säilytystä ja seksileikkejä varten rakennetut lappalaisten ladot olisivat pullollaan kaasuruplia panssaroituja rahankeruuautoja odottamassa. 

Autojen yleistyessähän kumin kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti ja Brasilian pohjoiset kumintuotantoalueet kokivat ennennäkemättömän taloudellisen buumin. Vuosisadan vaihteessa kaikki kuuluisimmat oopperatähdet esiintyivät Manauksen hienossa oopperatalossa.

Mahtaa Helsingin herroja vituttaa istua tyhjyyttään kumisevassa oopperassaan, kun tietävät maailman parhaiden tenorien ja sopraanojen samaan aikaan kiekuvan upeita aarioita saamen kielellä Kemijärven uudessa Arktica -Operassa. Ja jokaisessa lappilaisessa juottolassa on vähintäänkin italialainen kastraattikuoro asiakkaita hauskuuttamassa.

Monet hienot keksinnöt syntyvät äkillisistä oivalluksista, kuten esimerkiksi tämä James Wattin sähkön keksiminen. Tarinan mukaanhan hän lueskeli sängyllään eräänä pimeänä iltana, kun lampusta loppuikin yllättäen öljy, eikä varaöljyä tietenkään ollut. Tuolloin James Watt välähdyksenomaisesti muisti kuinka hän oli lapsena yrittänyt työntää kaksi pikkuruista sormeaan possun kärsään. Ja siitä se lähti!